Kerään usein erilaisia lausahduksia ja sananlaskuja muistiin. Mitä motivoivampi, sen parempi. Törmäsin vastikään somepersoona Hermanni Hyyryläisen videoon. Hän julkaisee usein viihdyttävää materiaalia mummonsa kanssa. Eräällä videolla mummo tokaisee Hyyryläiselle: ”En minä jaksa niin paljon ajatella, minä vain elän.” Päätin kirjoittaa tokaisun ylös, olihan se aivan loistavasti sanottu.
Olen pitkin elämääni hyödyntänyt sitten kun -ajattelua. Oli kyseessä sitten väärältä tuntuva alavalinta, yksinäisyys tai huono parisuhde – jonkin muun oli muututtava, ei minun. Sittenhän minä olen onnellinen.
Modernissa yhteiskunnassa onnellisuudesta on tullut yksilökeskeistä. Hyvä elämä tuntuu linkittyvän usein tulevaisuuteen ja tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseen. Onnellisuus asetetaan ulkoisten asioiden varaan: koulutus, parisuhde, työpaikka, raha. Sitten jos unelmat ihmeen kaupalla toteutuvat, ollaan edelleen tyytymättömiä.
Eihän tämä vielä riitä, en ole onnellinen.
Kuitenkin erilaiset olosuhteet ja elämäntapahtumat vaikuttavat arvioiden mukaan onnellisuuteen hyvin vähän. Aiemmin yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa arvioitiin yliopisto-opiskelijoiden onnellisuutta kyselyillä. Tutkimustulos oli, että olosuhteet, kuten varallisuus, siviilisääty ja ammatti, vaikuttavat vain 10 prosenttia onnellisuuteen.
Sen sijaan geneettiset tekijät vaikuttavat ruhtinaalliset 50 prosenttia, ja tarkoituksellinen toiminta, kuten elämäntavat, asenteet ja tavoitteet, huomattavasti enemmän kuin olosuhteet: 40 prosenttia. Tästä huolimatta selitämme usein elämänlaatuamme olosuhteilla ja etsimme onnea ulkoisista tekijöistä. Tutkimus on jo parinkymmenen vuoden takaa, mutta sitä ei ole kumottu ja erilaiset asiantuntijat ovat edelleen hyödyntäneet sitä.
Olosuhteiden vaikutusten vähäisyydestä huolimatta ikävät elämäntapahtumat voivat toki jättää syvätkin jäljet. Ihmisellä on kuitenkin kyky adaptoitua eli mukautua uusiin tilanteisiin. Aiemmin jopa arvioitiin, että äärimmäisen positiivisen tai negatiivisen tapahtuman jälkeen onnellisuus lopulta palautuu samalle, henkilön yksilölliselle tasolle. Toisaalta myöhemmin on osoitettu, että isot ja vakavat elämänmuutokset, kuten puolison tai oman lapsen kuolema, vaikeuttavat tai jopa estävät sopeutumasta uuteen.
Enää esimerkiksi työpaikka ei ole vain toimeentulon lähde, vaan myös identiteetin ja arvostuksen mittari.
Jos oletetaan, ettei henkilölle ole tapahtunut mitään äärimmäistä, olosuhteiden osuus vaikuttaa tutkimusten osalta olevan melko pienessä osassa. Moderni onnellisuuskäsitys antaa kuitenkin hyvin ristiriitaisia signaaleja. Odotukset ja vaatimukset yksilöä kohtaan esimerkiksi työn saralla ovat korostuneet jatkuvasti, mikä suuntaa yksilön katseen tulevaan ja seuraaviin saavutuksiin. Toisaalta ylitsevuotava kannustus onnen löytämiseen itsestä ja elämäntavoista sai vielä hetki sitten kauppojen hyllyt lainehtimaan erilaisista self help -kirjoista, joissa elämä nähdään käännekohtina ja valaistumisen hetkinä.
Onnellisuuden tavoittelu ja ajoittain sen teeskenteleminen ovatkin aiheuttaneet paljon paineita. Todellisia tunteita on onneksi alettu vähitellen näyttämään avoimesti, ja ikään kuin täydellisen elämän esittäminen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on vähentynyt. Kuitenkin edelleen osa kokee nykyisen nopeatempoisen ja kilpailuhenkisen yhteiskunnan kuormittavana.
Tuoreessa tutkimuksessa käy ilmi, kuinka nykyään jopa kerskaillaan sillä, kuka on stressaantunein. Stressikerskailu (stress bragging) on modernin ajan ilmiö. Enää esimerkiksi työpaikka ei ole vain toimeentulon lähde, vaan myös identiteetin ja arvostuksen mittari. Mitä kiireisempi on, sitä tärkeämmältä vaikuttaa. Tärkeys yhdistetään usein elämän merkityksellisyyteen, mikä puolestaan voi viestiä onnellisuudesta.
Kiireellä ja stressillä kehuskelu voi olla myös pinttynyt tapa. Huomasin tämän aiemmin omassa toiminnassani. Kun joku kysyi kuulumisiani, automaattinen vastaukseni oli “no olen aika väsynyt” tai “on ollut vähän stressiä”. Toki on hyvä avautua jollekin, jos olo todella on kuormittunut. Kuitenkin automaattinen tapa valittaa voi myrkyttää omaa sekä ympärillä olevien jaksamista.
Lisääntyvä huoli ja stressi tuntuvat melko ironisilta, kun samaan aikaan onnellisuutta on eri konstein jo vuosia markkinoitu lääkkeenä hyvään elämään. Voisi kuvitella onnellisuuden tuovan hyvää oloa sen sijaan, että on koko ajan tyytymätön tai rämpii sata lasissa elämää eteenpäin. Ovatko kaupallinen onnellisuuskäsitys ja yhteiskunnan asettamat paineet vääristäneet käsitystämme siitä, mitä onnellisuus edes tarkoittaa?
Miksei kaiken panikoinnin, stressin ja murehtimisen sijaan voisi olla vain, liikoja ajattelematta. Ehkä elämän tarkoitus ei olekaan jahdata onnellisuutta ja seuraavia etappeja, vaan elää. Kuten sana elämä jo antaa ymmärtää.
Kuuntele myös historiantutkija Tuomas Teporan haastattelu, jossa hän kertoo kansainvälisten onnellisuusraporttien ongelmista.