– Teoreettisen filosofian tutkimus on valtava älyllinen seikkailu, kuin huumetta ilman haittapuolia.
Lukion historian tunneilta se lähti. Panu Raatikainen, 60, innostui filosofiasta, kun opettaja höysti historian havinaa filosofialla enemmän kuin opetussuunnitelma olisi edellyttänyt. Lukiovuosina Raatikainen kolusi Kajaanin kaupunginkirjaston filosofialle osoitetut hyllymetrit läpi perinpohjaisesti.
Palo ei sammunut siihen. Muutaman välivuoden jälkeen seuraava askel oli Helsingin yliopisto. Sieltä Raatikainen valmistui ensin maisteriksi 1994 ja perään tohtoriksi vuonna 1998. Kolmen vuoden päästä uraa koristi jo dosentin arvo.
Myöhemmin urallaan Raatikainen on muun muassa toiminut vierailevana tutkijana New Yorkissa ja Lontoossa. Vuodesta 2021 hän on ollut Tampereen yliopiston filosofian professori.
Titteleitä arvokkaampana Raatikainen pitää kuitenkin uran aikana kertyneitä kontakteja muihin maineikkaisiin ajattelijoihin.
– Huomio alan suurilta on tuntunut tosi hyvältä.
Raatikainen mainitsee erikseen Saul Kripken, Michael Devittin ja Jaakko Hintikan. Ensimmäinen kolmikosta oli aikansa kenties tunnetuin filosofi. Hän arvosti suuresti Raatikaisen töitä ja kutsui tämän jopa viettämään joululomaa luokseen. Devitt ja Hintikka taas olivat Raatikaiselle idoleita jo nuoresta lähtien. Devittistä tuli myöhemmin Raatikaiselle myös läheinen ystävä.
Tutkijan ura ei ollut itsestäänselvyys
Tohtoriksi väittelyn jälkeen Raatikainen tuli valituksi Suomen Akatemian ja Helsingin yliopiston kollegiumiin tutkijaksi. Vasta siinä vaiheessa akateeminen ura alkoi tuntua todelliselta mahdollisuudelta.
Yliopistoon lähtiessään Raatikainen ei ajatellut, että voisi elättää itseään tutkimuksella. Nuorelle kajaanilaiselle ajatuksena oli hankkia yliopiston jälkeen joku ”oikea työ”.
– Vasta valinnan jälkeen alkoi tuntua, että tällä voisi tehdä leipänsä.
Raatikainen on ollut sittemmin urallaan monipuolinen. Tutkimuksen kohteina ovat olleet muun muassa mielen-, kielen-, matematiikan- ja tieteenfilosofia sekä logiikka.
Juuri nyt häntä kiinnostaa tietoisuuden vaikea ongelma. Siis se, miten heikosti meidän kaikkien vahvat kokemuksemme sopivat yhteen ”kovien” tieteiden objektiivisesti havainnoitavan maailman kanssa. Mikä aiheuttaa esimerkiksi ihmisessä kylmäävän tunteen, joka usein liitutaululla raahautuvasta kalkista tulee? Se ei tunnu selittyvän tyydyttävästi vain kylmällä aivokemialla ja fysiikan laeilla.
Akateeminen ajattelija vai politiikan penkkihuutelija
Julkisuudessa Raatikainen on tullut tunnetuksi erityisesti politiikan ahkerana kommentaattorina. Hän on sosiaalisessa mediassa monelle oikeistolaiselle piikki lihassa kärkkäällä viestittelyllään.
Joskus Raatikainen kuulee vaatimuksia siitä, että tutkijana pitäisi pitää pienempää suuta päivänpolitiikasta. Hän katsoo kuitenkin, että tutkijan roolin voi erottaa somepersoonasta helposti.
– Teoreettinen filosofia on niin kaukana kaikesta päivänpolitiikasta, etteivät asiat pääse sekoittumaan.
Terävää kritiikkiä lentää erityisesti läntistä maailmaa myllertävien oikestokonservatiivisten liikkeiden suuntaan. Raatikainen ihmettelee alati kasvavaa tieteelle vihamielistä asennetta. Myös lisääntynyt pelonlietsonta politiikassa huolestuttaa.
– Se, joka maalaa seinille suurimmat pirut, tuntuu voittavan tässä ajassa eniten.
Julkinen keskustelu kaipaisi Raatikaisen mielestä enemmän tutkittua tietoa korostavaa näkökulmaa. Ehkä filosofeilla olisi siinä paikkansa. Toisaalta Raatikainen ei kaipaa filosofeille samanlaista yleiskommentaattorin asemaa, jossa heitä on aika ajoin pidetty. Parempi on kommentoida asiantuntijana vain niitä asioita, jotka todella tuntee.
– Pari askelta taaksepäin, ja kommentoidaan vasta, kun on sanottavaa, Raatikainen tiivistää.