Carola Niemelä, 26, kokeili ensimmäistä kertaa lumilautailua 13-vuotiaana, eikä homma sujunut alkuunkaan. Sisko oli parempi, mutta sepä motivoi kehittymään lajissa. Seuraavan kauden kausikortti hiihtokeskukseen oli kuitenkin liian kallis. Niemelä ei tehnyt asiasta ongelmaa, vaan marssi Rovaniemen Ounasvaaralle ja ilmoitti:
– Minusta tulee hyvä lautailija, mutta ilman kausikorttia en voi harjoitella.
Ysiluokkalainen oli ilmeisen vakuuttava, sillä hän lähti rinteeseen ensimmäinen sponsoroitu kausikortti taskussaan ja piti lupauksensa. Kahdeksan vuotta myöhemmin Niemelä kilpaili Pekingin talviolympialaisissa slopestylessä ja big airissa.

Takaisin lajin pariin
Vuonna 2023 Niemelä jäi ilman maajoukkuepaikkaa, ja vuosien kilpaura tuli päätökseensä. Suuren elämänmuutoksen aikana eteen tuli kysymyksiä, kuten kuka hän on ja mitä varten hän edes lajia harjoittelee.
Kilpaurheilussa Niemelä oli itselleen todella ankara, sillä se kannusti kehittymään. Hän toteaa, että itsensä haukkumisesta oli kuitenkin päästävä eroon, jotta laskeminen ja arki olisivat jatkossa helpompia.
Viime vuoden Niemelä käytti etsien hyvää laskufiilistä ja vähän itseäänkin. Hän naurahtaa, että paras tunne laskemisessa tulee lopulta hyvin yksinkertaisista asioista: uusien temppujen onnistumisista ja niiden jakamisesta muiden kanssa.
Laskuvideot ovat Niemelälle yksi tapa jakaa laskemisen iloa muille. Hän toivoo pääsevänsä tulevaisuudessa tekemään dokumentaarisempia laskuelokuvia, joilla innostaisi myös lajin ulkopuolisia ihmisiä lautailun ja ulkoilun pariin.
Laskettelua ihan kaikille
Laskettelu mielletään usein kalliiksi harrastukseksi, mutta Niemelä rohkaisee kiinnostuneita mukaan. Laskuvälineet voi ostaa käytettynä, ja pienten hiihtokeskuksien kausikorttia voi ajatella samanlaisena investointina kuin kuntosalikorttia. Kaapista löytyvillä ulkovaatteilla pärjää myös aivan hyvin.
– Meillä on sellainen outo ajatus, että uuteen harrastukseen kaikki hieno pitäisi saada heti kerralla.
Niemelä myöntää, että parkkilaskemisessa on oma ”skenensä”, johon aloittelijan voi tuntua pelottavalta mennä mukaan. Loppujen lopuksi kaikki rinteessä ovat tulleet nauttimaan laskemisesta taitotasosta ja välineistä huolimatta.
Niemelä toivoo, että laskupiireissä uskallettaisiin rohkeasti tulla juttelemaan myös konkareille, sillä kannustusta ja vinkkejä on aina tarjolla. Hän muistuttaa, että uuden lajin kokeileminen voi olla tie johonkin uuteen.
Lautailua myös tulevaisuudessa
Tällä hetkellä Niemelä jakaa temppuja ja arkeaan ahkerasti somessa. Yhteistyöt ja some ovat tapa rahoittaa lautailua. Mukana on myös vaatebrändi Usva Snow, jonka kehittämiseen Niemelä on päässyt osalliseksi ostettuaan osan yrityksestä muutaman vuoden yhteistyön jälkeen. Niemelä unelmoi, että voisi jatkaa ammatikseen lautailua.
– Haluan lautailla, tehdä sitä ihmisille ja saada siitä rahaa.
Hän huomauttaa, että ovet on pidettävä avoinna, mikäli lautailu vähenee vuosien varrella. Silloin eteen tulevat samat kysymykset kuin olympiauran jälkeen: kuka haluan olla ja mitä haluan tehdä. Lautailu tulee kuitenkin aina olemaan osa elämää. Siitä hän on varma.