Suuren yleisön mielikuvaan melkein mistä tahansa ammatista vaikuttaa sen mediakuvasto. Usein me journalistit osallistumme mediarepresentaatioiden luomiseen muista ammateista. Toisinaan kuitenkin myös journalisteja kuvataan muunlaisessa mediassa. Halusin lähteä selvittämään, millainen journalismia käsittelevä mediakuvasto on elokuvissa. Onko yleisölle syntyvä mielikuva journalistin työstä realistinen vai valheellinen, haitallinen vai suorastaan imarteleva?
Katsoin vastikään kaksi journalismista kertovaa elokuvaa viimeisen vuosikymmenen ajalta. Vuonna 2015 julkaistu, Tom McCarthyn ohjaama Spotlight kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan siitä, kuinka The Boston Globe -lehti toi vuonna 2002 esille skandaalin lasten seksuaalisen hyväksikäytön yleisyydestä katolisen kirkon sisällä. Vuonna 2017 julkaistu, Steven Spielbergin ohjaama The Post kertoo myös tositapahtumiin perustuvan tarinan, tällä kertaa siitä, kuinka The Washington Post julkaisi vuonna 1971 ”Pentagonin papereina” tunnetut salaiset asiakirjat, joissa kerrottiin Yhdysvaltain toiminnasta Vietnamin sodassa. Valitsin analyysiin nämä kaksi elokuvaa, koska ne ovat menestyneet sekä taloudellisesti, arvosteluissa että palkintogaaloissa. Uskon siksi niiden olevan relevantteja esimerkkejä journalismin representaatioista nykyajan elokuva- ja populaarikulttuurissa.
Jo nämä lyhyet kuvaukset katsomistani elokuvista kertovat jotain journalismista kertovien elokuvien yleisistä piirteistä. Yleisö haluaa kurkistaa kulissien taakse suuriin tutkivan journalismin tapauksiin. Halutaan tietää, miten kaikkien muistoihin painuneet skandaalit tuotiin julkisuuteen. Salaisuuksien paljastamisessa on luontaista dramatiikkaa, joka toimii hyvin elokuvan tarinankerronnassa. Kun yhteiskunnan epäkohdat saadaan nostettua koko kansan tietoon, tarina saa tyydyttävän lopputuloksensa.
***
Elokuvahistoriasta löytyy sekä positiivisia että negatiivisia kuvauksia journalismista. Molemmat voivat vaikuttaa yleisön mielikuvaan ammattiryhmästä. Tutkimusten valossa vaikuttaa kuitenkin siltä, että erityisesti tämän vuosituhannen puolella elokuvien journalistit ovat kuitenkin useammin sankarihahmoja kuin lurjuksia. He ovat vallan vahtikoiria ja historian käänteiden todistajia. He ovat sankarillisia jopa turvallisuutensa uhraamiseen asti, ja samalla myös älykkäitä salapoliiseja, jotka paljastavat piilotetun tiedon. Merkittävä osa journalismista kertovista elokuvista myös perustuu tositapahtumiin.
Katsomieni elokuvien tarinoissa journalistit esiintyvät sankareina. Heillä on vastustajinaan valtion tai kirkon päämiesten salailu ja painostusyritykset. Siitä huolimatta nämä väsymättömät kansan palvelijat ajavat kansan oikeutta saada tietää yhteiskunnan epäkohdista. He tekevät pitkäjänteistä, loputtomalta tuntuvaa selvitystyötä. Elokuvissa nähdään montaasikohtauksia, joissa syynätään pitkiä asiakirjoja rivi riviltä ja haastatellaan lukuisia ihmisiä. Työ, joka saattaa tosielämässä olla monotonista ja pitkäjänteistä, tahditetaan jännittävällä musiikilla. Tunnelma on mahtipontinen.
***
Spotlightin viimeisessä kohtauksessa puhelimet soivat toimituksessa taukoamatta, kun seksuaalisen hyväksikäytön uhrit uskaltavat julkaistun jutun ansiosta kertoa tarinansa. The Postin lopussa kansalaiset odottavat oikeustalon ulkopuolella päätöstä, voittavatko lehdet oikeudenkäynnissä valtiota vastaan ja katsovat ihaillen oikeudenkäynnistä poistuvaa kaksikkoa, lehden omistajaa ja päätoimittajaa.
Molemmissa elokuvissa kuullaan painokkaita lauseita journalismin tarkoituksesta. ”Tällaiset tarinat ovat syy, miksi teemme tätä.” ”Lehdistö palvelee kansaa, ei vallanpitäjiä.” ”Painovapaus taataan vain painamalla.” Juho Rissanen kirjoittaa elokuva-arviossaan Iltalehdessä, että Spotlight kertoo sananvapauden, tutkivan journalismin ja kuuntelemisen tärkeydestä sekä tarinan voimasta muuttaa maailmaa. Tarmo Poussu vertailee Ilta-Sanomien arviossa, että Spotlight käsittelee enemmän tutkivaa journalismia, kun taas The Postin ”painopiste on lehdistön ja vallanpitäjien suhteessa, sananvapauden merkityksessä ja tiedonvälityksen moraalissa”.
Elokuvat korostavat sitä, miten nämä tapaukset olivat käännekohtia journalismin ja amerikkalaisen yhteiskunnan historiassa. The Postissa Tom Hanksin näyttelemä päätoimittaja Ben Bradlee sanoo, että ”yhteisten tupruttelujen aika on ohi”, viitaten journalistien ja vallanpitäjien välisten läheisten suhteiden murtumiseen. Ennen Spotlightin lopputekstejä kerrotaan, kuinka The Boston Globen selvitys sai aikaan sen, että ympäri maailmaa paljastui valtavasti katolisen kirkon sisäisiä hyväksikäyttötapauksia.
***
Elokuvissa kuvataan paljon journalismin tekemisen haasteita. Nämä haasteet perustuvat epäilemättä tositarinoihin, mutta ne myös korostuvat erityisesti, sillä draaman kaari vaatii kamppailua ja vastavoimia. Nähdään, kuinka lehtien on vaikea rahoittaa toimintaansa ja uutiskilpailu toisten medioiden kanssa vaatii salailua ja kiirehtimistä. Sille, kuinka paljon aikaa tutkivan journalismin tekeminen voi viedä, ei aina riitä ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Uutistoimituksessa uusimmat ja ajankohtaisimmat aiheet menevät usein prioriteettilistalla yli pitkäjänteisen tutkivan journalismin aiheista. Valtion tai kirkon johtajat haastavat medioita oikeuteen ja paikalliset toimijat yrittävät ”rakentaa yhteistyötä” eli turhankin läheisiä välejä journalisteihin. Haastateltavia on vaikea löytää kertomaan sensitiivisistä aiheista ja vääntö viranomaisten kanssa on turhauttavaa.
Journalistina näitä haasteita on helppo tunnistaa oikeasta työelämästä. Lienee hyvä, että niitä tuodaan yleisön tietoisuuteen. Se voi nostaa ammatin arvostusta ja kansan motiivia suojella vapaata journalismia. Rissanen kirjoittaa arviossaan Spotlightista: ”Nykyisenä nopeiden nettijuttujen aikakautena on enemmän kuin tärkeää muistuttaa ihmisiä tutkivan journalismin tärkeydestä ja jopa globaalista merkityksestä.” Myös Episodin arvioija Jussi Huhtala korostaa aiheen tärkeyttä ja kuvailee Spotlightin olevan ”älykkäästi kirjoitettu tiivistunnelmainen draama, jollaisia ei Hollywoodissa tehdä liikaa”.
***
Monelle toimittajalle elokuvien journalismi voi näyttää varsin kaukaiselta. Kovin moni meistä ei päädy paljastamaan merkittäviä valtion salaisuuksia tai kokonaisten uskonyhteisöjen läpi kulkevia rikosten salailun verkostoja. Journalismin arki on usein… arkisempaa. Tehdään juttuja kunnanvaltuuston viimeisimmästä kiinteistöväännöstä tai gallupkyselyjä kesähelteistä. Haastatellaan vanhoja tuttuja paikallisia aktiiveja ja virkahenkilöitä. Journalismin sankarikuvat voivat näyttäytyä epärealistisina kiiltokuvina. Itselleni nuorena journalistina elokuvat luovat ihannemaailman, josta voin haaveilla, mutta jonka toteutuminen omalla urallani ei tunnu realistiselta.
Vaikuttaa kuitenkin, että me journalistit voimme olla varsin tyytyväisiä mielikuvaan, jonka elokuvat meistä luovat. Kun elokuvat kertovat tarinoita oikean elämän journalistien saavutuksista ja ammattikuntaamme perustuvia fiktiivisiä kertomuksia, meidät useimmiten nähdään sankareina, jotka taistelevat maailman vaikutusvaltaisimpia ihmisiä vastaan kansan puolella. Kieltämättä elokuvat kuvaavat usein vain tiettyä osaa ammattikentästä ja vain tietynlaisten juttujen syntymistä. Olisi kiinnostavaa vaihtelua nähdä journalismin mediakuvastossa vaikkapa keskittymistä paikallisaiheisiin. Perinteiset fiktion juonirakenteet suosivat kuitenkin luonnostaan erityisen dramaattisia tarinoita ja yleisö haluaa kuulla poikkeuksellisista ihmisistä. Jos tietty osa journalismin kentästä on nostettava vahvimmin esille viihteessä, niin ainakaan tätä tekstiä kirjoittavaa journalistia ei haittaa, että esille nostetaan juuri modernin historian kulkuun merkittävästi vaikuttaneet tutkivan journalismin sankarit.
Esseessä on hyödynnetty seuraavia lähteitä:
Elokuvat: Spotlight (ohj. Tom McCarthy, 2015) ja The Post (ohj. Steven Spielberg, 2017)
Brian McNair: Journalists in Film : Heroes and Villains. Kirja on vuodelta 2010.
Sandford Borins ja Beth Herst: Beyond ”Woodstein”: Narratives of Investigative Journalism. Tutkimusartikkeli on vuodelta 2020.
Jussi Huhtala: ”Spotlight – elokuvan arvostelu”. Arvio on julkaistu Episodissa 28.1.2016.
Tarmo Poussu: Elokuvalegendat Tom Hanks ja Meryl Streep ensimmäistä kertaa yhteisessä elokuvassa – ”Jokainen kohtaus henkii harvinaista intensiteettiä”. Arvio on julkaistu Ilta-Sanomissa 4.2.2018.
Juho Rissanen: IL-Arvio: Spotlight on elokuva sananvapauden tärkeydestä. Arvio on julkaistu Iltalehdessä 29.1.2016.