Korkean energiankulutuksen taustalla voi olla esimerkiksi sähkölämmitys tai asunnon energiatehokkuus. Kuvattu Oulussa keväällä 2013. Kuvituskuva. Kuva: Pixabay

Energiakustannukset vievät liian suuren osan tuloista maaseudulla

Herkkyys energiaköyhyydelle on yleistä maaseuduilla ja alueilla, joissa väestökehitys on negatiivista.

Kun energiakustannukset vievät liian suuren osan kotitalouden käytettävissä olevista tuloista, puhutaan energiaköyhyydestä. Itä-Suomen yliopiston, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan kohdennettuja ja oikeudenmukaisia ratkaisuja energiaköyhyyteen tarvitaan erityisesti maaseutualueilla. Energiaköyhyys kytkeytyy Suomessa vahvasti aluekehitykseen.

– Valtion oma taloudellinen toiminta maaseutualueella on enemmän sitä, että valtio vetäytyy sieltä, kuin että se sopeuttaisi omaa toimintaansa vastaamaan maaseutualueiden väestökehitystä, kertoo tutkimusryhmän vetäjä ja apulaisprofessori Olli Lehtonen.

Energiaköyhyys koskettaa kotitalouksia, yrityksiä ja erilaisia julkisia yhteisöjä.

FAKTA

Nostoja tutkimuksesta

  • Energiaköyhyys määrittyy kotitalouden tulojen, energiankulutuksen ja energiakustannusten yhteisvaikutuksesta.
  • Energiaköyhyydessä energiakustannukset vievät liian suuren osan kotitalouden käytettävissä olevista tuloista.
  • Kuluttajille tulisi tarjota kohdennettua neuvontaa ja energiankäytön optimointipalveluita.

Tutkimuksessa käsiteltiin energiaköyhyyttä haavoittuvuuden näkökulmasta, joka on lievempi termi energiaköyhyydelle. Lehtosen mukaan on hankala määrittää, milloin energiaköyhyys realisoituu. Energiaköyhyyden haavoittuvuudessa kotitalouden tuloista liian suuri osa menee energiakustannuksiin.

Suurin riski haavoittuvuudelle on talvikuukausina.

– Suomessa kesällä tätä ilmiötä ei välttämättä esiinny lainkaan, toteaa Lehtonen.

Jos energiaköyhyyden haavoittuvuus juurtuu alueelle, niin sillä on suoria vaikutuksia hyvinvointiin: ihmiset joutuvat säästämään muista menoista, kun suuri osa tuloista menee energiakustannuksiin.

Energiaköyhyyttä voidaan ehkäistä

Tutkimuksen mukaan hyvä keino ehkäistä energiaköyhyydelle haavoittuvuutta on energiayhteisöt. Ne tarjoavat mahdollisuuden jakaa investointikustannuksia ja suojautua hintapiikeiltä. Yhteisöt voivat olla paikallisia, kuten vaikka taloyhtiö, tai sitten virtuaalisia.

Herkkyyttä energiaköyhyydelle kotitalouksissa voi vähentää esimerkiksi parantamalla energiatehokkuutta, vähentämällä tai optimoimalla sähkön kulutusta sekä investoimalla uusiutuvaan energiaan.