Inga Rikandin mukaan keskustelua musiikkiopistojen arvioinnista tulee ylläpitää.

Arviointi musiikkiopistoissa tuottaa edelleen ongelmia – ”Monilla taiteenaloilla ollaan tekemisissä osittain samojen haasteiden kanssa”

Taiteen arvioiminen on aina subjektiivista.

Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelma vaihtui vuonna 2017, jolloin arviointiin tehtiin huomattavia muutoksia. Musiikkiopistoissa siirryttiin arvioimaan oppilaan sijaan oppimista ja numeroarvioinnista luovuttiin.

Siitä huolimatta musiikkiopistojen arviointia tulisi kehittää edelleen. Arviointi voi olla oppilaalle hyvin arkaluonteinen asia.

Sibelius-Akatemian lehtorin Inga Rikandin mukaan arvioinnin jalostuksessa tulisi tehdä yhteistyötä muiden taiteenlajien kanssa.

– Monilla taiteenaloilla ollaan tekemisissä osittain samojen haasteiden kanssa ja osittain erien, Rikandi toteaa.

Rikandi peräänkuuluttaa myös opettajien jatkokouluttamista arvioinnissa. Musiikkiopistoissa tulee käydä edelleen keskustelua arvioinnista, vaikka opetussuunnitelman uudet käytännöt ovat osittain asettuneet käytäntöön.

Kuuntele Inga Rikandin haastattelu alta. Haastattelusta on saatavilla myös tekstiversio.