“Mä en siis oikeasti kestä täällä yhtään välivuotta. Pakko päästä pois.”
Muuttofantasiat olivat iso osa minun ja ystävieni teinivuosia pienessä kasaan kuihtuvassa kaupungissa. Vuosi vuodelta vähenevä väkiluku ja keskustan autioituvat liiketilat olivat merkki siitä, ettei tällä ole minulle enää mitään.
Onnistuin muuttamaan katkeruuteni kotiseutuani kohtaan opiskelumotivaatioksi, joka avasi minulle ovet Tampereen yliopistoon. Olin kääntänyt minut kasvattaneen ympäristön pelkäksi ponnistuslaudaksi. Samalla sokeuduin täysin kaikelle sille hyvälle, mitä syrjäseudulla oli minulle tarjota.
Nuoret muuttavat pois syrjäseuduilta – eikä mikään ihme. Jos koko elämänsä on kuunnellut sitä, miten poismuutto on ainut tie sivistyksen pariin, ei vaihtoehtoja oikeastaan jää. Suomen vetovoimaisimpiin kaupunkeihin kuuluvat pääkaupunkiseudun lisäksi Tampere, Turku ja Oulu. Iso osa tästä muutosta tapahtuu korkeamman koulutuksen perässä, jota syrjäseudut eivät pysty nuorille tarjoamaan, kertoo Tampereen yliopiston aluetutkimuksen professori Jouni Häkli asiantuntijahaastattelussa.
Kuuntele, mitä Jouni Häkli kertoo nuorten muuttoliikkeestä. Voit myös lukea kommentin.
Myös media, kuten elokuvat ja sarjat, opettavat jo pienestä pitäen, että yliopistokaupunkiin muutto on tärkeä ja hieno elämänvaihe. Päinvastoin syrjäseutuja kuvataan mediassa usein takapajuisina ja epämiellyttävinä paikkoina. Medialla on nykypäivänä valtava rooli siinä, miten koemme meitä ympäröivän maailman. Täten etenkin negatiiviset kuvaukset syrjäseuduista saattavat saada maakuntien nuoret kokemaan maaseutuidentiteetin negatiivisena asiana, johon ratkaisuna on luonnollisesti poismuutto.
Urbanormatiivinen maailmankuva mediassa viittaa siihen, miten kaupunki toimii oletuksena ja normina, siinä missä maaseutu on vieraampi ympäristö ja paikoin myös sivuseikka. Median kuva kaupungin ja maaseudun välisestä vastakkainasettelusta on suora heijastus todellisuudesta, missä yhteiskuntaa on rakennettu keskusten ympärille ja niiden tarpeet huomioiden, samalla kun maakunnat on jätetty periferioitumaan.
Suomi jakautuu alueellisesti voittajiin ja häviäjiin. Muuttoliike on nollasummapeliä: aina kun johonkin muutetaan sisään, niin jostain muutetaan myös pois. Alueellisista muuttotappioista kärsivät etenkin Itä- ja Pohjois-Suomi.
Maaltamuutto on Suomessa jo pitkään jatkunut rakennemuutos, joka juontaa juurensa toisen maailmansodan jälkeiseen teollistumisen aikaan. Vaikka rakennemuutokset ovat historiassa tuottaneet ihmisille paljon hyvinvointia ja mahdollisuuksia, saattaa kaupungistumisen nousukierteessä helposti unohtua se, mikä jää taakse.
Elinkeino syrjäseutujen kaupungeissa ja kunnissa keskittyy yleensä teollisuuden ympärille, oli se sitten tehdas, metsä tai maatila. Talouden rakennemuutos on kuitenkin ajanut nämä alueet ahdinkoon, sillä globalisaation kiihtyessä työpaikat ja tuotanto ovat siirtyneet pikkuhiljaa Suomesta halvemman työvoiman maihin. Elinkeinon ja työmahdollisuuksien kadotessa syrjäseudut näyttäytyvät nuorille yhä toivottomampina paikkoina.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa kokea miltä tuntuu kasvaa paikassa, jonka parhaat päivät on eletty jo vuosikymmeniä sitten.
Helsingin yliopiston maisterintutkielma erittelee maakuntien nuorten eri syitä muuttaa. Vaikka syrjäseudun pois muuttaneita nuoria yhdistää ajatus lähtemisen pakosta, eivät kaikkien asenteet lähtöön ole samanlaisia. Olen myös itse huomannut saman kotiseudultani pois muuttaneiden ikätovereideni kanssa keskustellessani.
Syrjäseudulla kasvaneen kotiseutusuhde voi olla monimutkainen. Ei ole yhtä oikeaa tapaa kokea miltä tuntuu kasvaa paikassa, jonka parhaat päivät on eletty jo vuosikymmeniä sitten. Jotkut toivovat syntyneensä muualle ja syyttävät lähtökohtiaan siitä, etteivät menesty. Toiset taas potevat säännöllisin väliajoin aavemaista koti-ikävää, vaikka ovat suuressa kaupungissa onnellisempia kuin koskaan ennen. Ja sitten ovat ne, jotka oikeasti haluaisivat jäädä, mutta eivät elämäntilanteensa vuoksi voi.
Monet syrjäseutujen hyvistä puolista ovat tavallaan kaksiteräisiä miekkoja. Siinä missä pieni kyläyhteisö voi tuntua yhdelle tutulta ja turvalliselta, voi se olla toiselle ahdistavan tiivis kokemus, etenkään jos ei koe sopivansa joukkoon. Parhaimmillaan hiljaiset ikimetsät ja seesteinen peltomaisema tuovat arkeen rauhaa ja maanläheisyyttä, mutta jo valmiiksi yksinäiselle nuorelle ne voivat tuntua muulta maailmalta eristäviltä.
Kun näiden ristiriitaisten piirteiden päälle lisätään syrjäseudun negatiivisessa valossa esittäminen mediassa ja yhteiskunnassa ylipäätään, kallistuu nuorten kotiseutukuva helposti synkäksi. Näin kävi myös minulle. Siellä piilossa maailmalta, keskellä ei mitään, minusta kuitenkin rakentui se utelias tyttö, josta toin ainakin osan mukanani Tampereelle.
Vasta muutettuani ymmärsin, ettei ulkopuolelta saamani kuva ollutkaan kaikki kaikessa. Kotiseudullani rakentuneet ihmissuhteet, kotoisat metsämaisemat ja yhteisön vuosittaiset perinteet ovat arvokkaampia kuin yksikään korkeakoulupaikka.
Syrjäseutu koetaan hyvässä ja pahassa siellä elämällä, ei median maalaamina stereotypioina tai laskevina tilastokäyrinä. Yhtä lailla elämää se syrjäseudunkin arki on, ei pelkkä välietappi tai lähtölaskenta tulevaisuudelle jossain muualla.
Asiantuntija kertoo aiheesta myös pitkässä haastattelussa.