Tampereen ylioppilaskunnan eli TREY:n häirintäyhteydenotot ovat lisääntyneet viime vuosien aikana. Häirintäyhdyshenkilö Laura Kaipia näkee kasvun taustalla ennen kaikkea opiskelijoiden lisääntyneen luottamuksen avun saamiseen. Hänen mukaansa on tärkeää tarjota opiskelijoille taho, johon voi turvautua häirintätilanteissa.
– Näitä asioita ei kuulu hävetä eikä niissä tarvitse jäädä yksin, Kaipia korostaa.
Ennaltaehkäisevän työn ja turvallisen toimintakulttuurin toivotaan vähentävän häirintätapauksia pitkällä aikavälillä. Häirintätilanteisiin puututaan myös opiskelijoiden ainejärjestöissä. Lomakkeet, nimetyt vastuuhenkilöt sekä selkeät toimintatavat auttavat opiskelijoita tuomaan tilanteita esille.
Haastattelussa mukana TREY:n häirintäyhdyshenkilö Laura Kaipia, sekä politiikantutkimuksen opiskelija Rauha Vesala.
Haastattelusta on saatavilla myös tekstiversio.


