Jumalan liike kampuksilla – Yhteiskristillinen ylistysilta kutsuu nuoret koolle

Hengellisyyteen tai uskonnollisiin tapahtumiin harvemmin törmää yliopistokampuksilla. Nyt on kuitenkin täydellinen tilaisuus sanoa Jumalalle “kyllä”.

Voimaannuttavat laulut, omakohtaiset tarinat ja yhteisöllisyys. Carry the Love -tapahtuma on tullut kokoamaan kristityt opiskelijat Tampereen yliopiston juhlasaliin. Paikalle on toki kutsuttu kaikki muutkin – sellaisena kuin olet.

Illan pääpuhuja Ian Ross on saapunut Yhdysvalloista kertomaan omaa elämäntarinaansa vitseillä höystettynä. Hän menee puheessaan myös syvälle Raamatun kertomukseen, jota hän lähestyy nykyajan nuoren näkökulmasta.

Mihin nuoret voivat kaivata uskoa? Nykyaikana, kun maailma ympärillä muuttuu ja suuria kriisejä on joka puolella, huolenaiheita kasautuu nuorille turhankin paljon. Nuorisobarometrin 2025 mukaan optimistisesti omaan tulevaisuuteen suhtautui vuonna 2025 vain 62 prosenttia nuorista. Neljä vuotta aiemmin sama luku oli 86 prosenttia.

Turvaa ja hyvinvointia voidaan löytää esimerkiksi uskonnon parista. Hengellisyyden onkin havaittu lisäävän ihmisten hyvinvointia. Tälle selittäviä tekijöitä ovat yhteisöllisyyden lisäksi muun muassa rukoileminen ja uskonnon itselleen tärkeäksi kokeminen.

Carry the Love täyttää nuorten uskon janoa erilaisella lähestymistavallaan, ja haluaa antaa vastauksia sille, joka epäröi. Tapahtuman järjestäjien mukaan tällaiset illat mahdollistavat sen, että itsensä ulkopuoliseksi opiskelijayhteisössä kokeva kristitty löytää oman paikkansa.