Lääketieteen lisensiaatti Tuomas Tenkasen väitöstutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten nuorten miesten fyysisen kunnon, ylipainon ja mielenterveyden välistä yhteyttä. Tutkimus perustuu Puolustusvoimien keräämään laajaan aineistoon, joka kattaa yli kaksi kolmasosaa suomalaisista nuorista miehistä lähes kahden vuosikymmenen ajalta.
Mielenterveyden häiriöt ovat yleisin terveydellinen syy varusmiespalveluksen keskeyttämiselle. Tutkimuksessa verrattiin mielenterveyssyistä palveluksen keskeyttäneitä nuoria miehiä niihin, jotka suorittivat palveluksensa loppuun. Tulosten perusteella palveluksen keskeyttäneiden kestävyys- ja lihaskunto olivat keskimäärin heikompia.
– Oikeastaan kaikilla mielenterveyden häiriöiden diagnooseilla kestävyyskunto ja lihaskunto olivat heikompia kuin niillä, jotka eivät keskeyttäneet palvelusta, Tenkanen kertoo.
Tutkimus ei kuitenkaan osoita, kumpi tulee ensin: heikentääkö huono fyysinen kunto mielenterveyttä, vai heikentävätkö mielenterveyden häiriöt fyysistä kuntoa.
Elintavoilla voi olla merkitystä
Keskeisiä tuloksia
- Tutkimus perustuu Puolustusvoimien keräämään dataan, joka kattaa yli kaksi kolmasosaa nuorista suomalaisista miehistä.
- Mielenterveyssyistä varusmiespalveluksen keskeyttäneiden kestävyys- ja lihaskunto olivat keskimäärin heikompia kuin palveluksen loppuun suorittaneilla.
- Varusmiespalveluksen aikana Cooperin testin tulos parani keskimäärin 60 metriä ja vyötärönympärys pieneni kaksi senttimetriä.
- Heikoimmassa lähtökunnossa olleiden Cooper-tulos parani keskimäärin 270 metriä ja vyötärönympärys pieneni noin kahdeksan senttimetriä.
Tenkasen mukaan tuloksia selittävät varusmiespalveluksen terveelliset elintavat, kuten säännöllinen liikunta, ravitsemussuositusten mukainen ruokailu, riittävä uni ja selkeä päivärytmi. Nämä ovat yhteydessä parempaan fyysiseen kuntoon, mikä voi puolestaan suojata myös mielenterveyden häiriöiltä.
Tutkimus herättää kysymyksen siitä, miten nuorten miesten hyvinvointi kehittyy tulevaisuudessa. Tenkasen mukaan fyysinen kunto pitäisi huomioida nykyistä paremmin mielenterveyden häiriöiden tunnistamisessa ja hoidossa.
Liikunta ei yksin ratkaise mielenterveysongelmia, sillä hyvinvointiin vaikuttavat muun muassa ihmissuhteet, toimeentulo ja elinympäristö.
– Liikunta on todennäköisesti vain yksi osa mielenterveyden palapeliä, mutta tutkimuksemme perusteella sen merkitystä ei kannata sivuuttaa, Tenkanen toteaa.

