Innovaatio hyödyntää kahvin sivuvirtoja eli teollisesta prosessista syntyviä ylijäämiä. KUVITUSKUVA.

Uusi innovaatio: Pakkausten painatus voidaan tehdä tulevaisuudessa ekologisemmin

Kahvipohjainen väriaine tuo vaihtoehdon perinteisten fossiilipohjaisten väriaineiden tilalle. Väriainetta on toistaiseksi käytetty pakkausmateriaalien painatuksessa.

Tampereen ammattikorkeakoulun johdolla on kehitetty uusi biopohjainen väriaine. Kahvipohjainen väriaine valmistetaan kahvipavun osista, joista hankkeen yhteistyökumppani, globaali painovärivalmistaja Siegwerk, tuottaa vesipohjaista painoväriä.

Tällä hetkellä väriainetta käytetään kuitumateriaalien eli esimerkiksi paperin painatuksessa. Suuntana on suomalaisen kiertotalouden kehittäminen korvaamalla perinteisiä synteettisiä fossiilipohjaisia väriaineita biopohjaisilla.

Tampereen ammattikorkeakoulun johtava tutkija ja Biocolores-tutkimusryhmän vetäjä Kai Lankinen huomauttaa, että luonnon väriaineita on jo hyödynnetty ennen synteettisten värien aikakautta.

Erityisen nykyisestä hankkeesta tekee esimerkiksi se, että väriaineen valmistus tapahtuu Suomessa.

— Tyypillisesti teollinen prosessi tapahtuu esimerkiksi Kiinassa, Intiassa ja Chilessä, mistä pigmentit tulevat, Lankinen kertoo.

Lankisen mukaan synteettisten värien korvaaminen biopohjaisilla on ylipäätään globaalisti hyödynnettävä ratkaisu, sillä esimerkiksi kahvia juodaan ympäri maailmaa.

Seuraavia askeleita

Toistaiseksi kahvipohjaisia väriaineita hyödynnetään vain pakkausmateriaaleissa eikä esimerkiksi elintarviketeollisuudessa, sillä nykyinen lainsäädäntö keskittyy synteettisiin väriaineisiin.

FAKTA

Tietoa kahvipohjaisesta väriaineesta

  • Kahvipohjainen väriaine kuuluu biopohjaisiin väriaineisiin
  • Biopohjaiset väriaineet valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista
  • Kahvipohjainen väriaine kestää UV-valoa tehokkaammin kuin esimerkiksi sipulinkuori tai punajuuri, joita käytetään biopohjaisessa värjäämisessä.
  • Kahvista saadaan eri värisävyjä, esimerkiksi ruskeaa, keltaista, vihreää ja oranssia.

— Vaikka kahvia käytetään elintarvikkeena, täytyy se silti saada lainsäädännöllisesti hyväksyttyjen käytettävien aineiden listalle, Lankinen toteaa.

Jos kahvipohjaista väriä halutaan käyttää myös muuhun painatukseen kuin esimerkiksi paperiin, vaatisi se erilaisen painovärin kuin vesipohjaisen. Muiden painomenetelmien esikokeista on kuitenkin saatu Lankisen mukaan myönteisiä tuloksia.

Seuraavaksi pyritään voimistamaan nykyistä värisävyä ja johtamaan siitä uusia värejä. Tulevaisuuden tavoitteena on, että biopohjaisia väriaineita voidaan käyttää pakkauksissa maailmanlaajuisesti, mutta Lankisen mukaan sinne on vielä matkaa.