Laura Hiltusen kommentti: Huumetestit nähdään pelkkänä pelotteena

Huumeidenkäyttäjät suhtautuvat testeihin pääosin negatiivisesti, eikä ihme. Käyttäjäksi leimautuminen huolestuttaa, ja vaakakupissa painaa myös tuleva työura.

Moreenimedian kyselyn avoimissa vastauksissa korostui, että on tärkeää ohjata huumeita käyttävä asianmukaiseen hoitoon mahdollisten sanktioiden sijaan. Testit nähtiin jossain määrin pelotteena.

Hoitoon ohjaaminen onkin avainasemassa ongelmiin puututtaessa. Huumeongelma on harvoin syy, vaan usein seuraus jostain. Taustalla saattaa olla esimerkiksi vakava mielenterveysongelma, joka täytyisi hoitaa.

Osa kyselyyn vastanneista kertoi, ettei uskalla puhua huumeiden käytöstä terveydenhuollossa, koska pelkää tulevan työuransa puolesta. Jos käyttäjä ei itse tunnista ongelmaa tai uskalla kertoa siitä lääkärille, käyttöä on hankala huomata.

Opiskeluoikeuden menettäminen on viimeinen keino, mikäli opiskelija ei hoidosta huolimatta lopeta käyttöä. On oikein, ettei opiskelupaikka lähde heti alta, sillä sen menettäminen aiheuttaa opiskelijalle helposti vain lisää ongelmia. Syrjäytyminen ja leimautuminen kun eivät kenellekään hyvää tee.

Kuinka paljon yliopiston huumetesteistä tiedetään? Lue tutkiva uutinen täältä.