Kierrätä, älä syö lihaa, vähennä autoilua. Jokainen meistä tietää, mitä pitää tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Osaamme myös vaatia toimia valtioilta ja yrityksiltä. Meillä on paljon puhetta ilmastoteoista, mutta niiden lisäksi meidän pitää oppia puhumaan ilmastotunteista.

Omien tunteiden käsittely on kuitenkin vaikeaa, jos ei osaa pukea niitä sanoiksi. Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset herättävät monissa huolta, mutta ilmastoahdistuksen käsite on verrattain uusi.

Mitä tarkemmin opimme mittaamaan ilmastoa, sitä enemmän se ahdistaa. Nykyiset ennusteet maalailevat sellaisia tulevaisuudenvisioita, joita ei vielä viime vuosikymmenellä osattu kuvitella. Globaali tiedonvälitys iskee silmiemme eteen jatkuvasti tietoa siitä, kuinka päin helvettiä planeetallamme menee jo nyt. Infotulvan äärellä tekee mieli sulkea silmät ja korvat.

Useat opiskelijat joutuvat törmäämään ilmastonmuutokseen myös opinnoissaan. Se aiheuttaa hyvin monenlaisia tunteita: syyllisyyttä ilmiön aiheuttamisesta, pelkoa tulevasta, riittämättömyyttä omista vaikutusmahdollisuuksista ja pettymystä ilmastopolitiikkaan. Yhden ihmisen tunneskaala voi vaihdella viikottain, jopa päivittäin.

Kaikilla ei välttämättä ole keinoja näiden tunteiden käsittelyyn. Pelkkä kavereiden kanssa jutustelu ei aina riitä, jos ilmastonmuutos tulee painajaisiin tai saa aikaan itsetuhoisia ajatuksia. Silloin tarvitaan vertaistukea ja ammattiapua.

Aalto-yliopistossa on tänä vuonna järjestetty keskusteluryhmä, jossa on käsitelty ilmastonmuutoksen herättämiä tunteita ja ahdistusta. Tampereen yliopistolta sellainen vielä puuttuu, vaikka tarve on ilmeinen.

Kuinka paljon ilmastonmuutos ahdistaa Tampereen yliopiston opiskelijoita? Lue tutkiva uutinen täältä.