Viime keväänä hain 28 työpaikkaan. Uuvuin ja ahdistuin.

Hakua varten luin sivukaupalla työnhakuvinkkejä. Ansioluettelon pitäisi olla visuaalinen ja hakemuksen vangita mielenkiinto ensimmäisessä kappaleessa. Osaamistaan tulisi sanoittaa eläväisesti. Harmaaseen massaan ei saisi hukkua. Hakuilmoitukset huusivat nälkäisiä ja sosiaalisia moniosaajia, jotka tekisivät kymmentä asiaa yhtä aikaa, eivätkä stressaantuisi mistään. Ei kuulostanut inhimilliseltä silloin eikä nyt.

Töiden hakemisesta on tullut tuskainen maraton. Ennen riitti, että kesätöitä etsiessään marssi lähikauppaan fiksusti pukeutuneena ja jätti hakemuksensa kauppiaan ihmeteltäväksi. Nykyään pitää ensin viilata tuntikausia ansioluetteloa, hakemusta ja saatekirjettä. Sitten alkaa pahimmillaan kuukausien kärvistely tietoa työpaikasta odotellen. Liian usein rekrytoinnin etenemisestä ei kuulu mitään. Vaikka Kiitos hakemuksestasi! Valitettavasti et tullut valituksi tällä kertaa -teksti on minulle tuttuakin tutumpi, haluan tietoa. Silloin en toivo turhaan.

En halua tietää, paljonko aikaa olen käyttänyt tuloksettomaan työnhakuun. Viime keväänä halusin töitä hinnalla millä hyvänsä, joten hain esimerkiksi siivoamaan, kaupan kassalle, asuntomessuesittelijäksi ja toimistotöihin. Mikään ei pysäyttänyt epätoivoista työnhakuani.

Hain muun muassa viiteen saman ketjun ruokakauppaan. Kukin niistä vaati tavallisen hakemuksen lisäksi vastauksen videohaastatteluun. Viidesti vaihdoin edustavat vaatteet ylleni, ja tein hengitysharjoituksia rauhoittuakseni. Viidesti vastasin napakasti kysymyksiin. Yritin olla innostunut ja iloinen. Oikeasti masensi.

Ymmärrän kyllä, mihin monivaiheisilla hakuprosesseilla ja strukturoiduilla lomakkeilla pyritään. Motivoituneet hakijat erottuvat näin kätevästi kopioi ja liitä -koulukunnan edustajista. Mielestäni mennään kuitenkin pahasti metsään, jos osa-aikatyöhön hakeminen vie viikkotuntimääräänsä enemmän aikaa. On pakko olla muitakin keinoja.

Keskustelupalstoilla ja kahvipöydissä jankutetaan, että tekevälle löytyy aina töitä. Kesäkuun puolivälissä minäkin lopulta onnistuin ja pääsin siivoustyöhön. Aina töitä ei kuitenkaan löydy – ainakaan kohtuullisella vaivalla. Syy ei ole automaattisesti työnhakijan.

Ihmiset ovat tätä menoa burn outin partaalla jo ennen kuin aloittavat työt. Töiden hakemisen ei ole tarkoitus olla kestävyystesti, jossa vain vahvimmat pärjäävät.