Viime viikon torstaista lähtien suomalaisten medioiden uutisvirta on ollut täynnä tuhkarokkoa, laumasuojaa ja rokotuskattavuutta. Pohjanmaalla Luodon kunnassa todettiin viime viikolla esikouluikäisen lapsen tuhkarokkotartunta. Lapselle oli jätetty antamatta kansalliseen rokoteohjelmaan kuuluva MPR-rokote, joka suojaa tuhkarokolta, vihurirokolta ja sikotaudilta.

Tämän seurauksena tuhkarokolle on altistunut noin 300 ihmistä. Luodon rokotuskattavuus on Suomen tasolla todella alhainen 75 prosenttia, mikä tarkoittaa sitä, että yksikin tuhkarokkotartunta sisältää mahdollisuuden epidemiaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erityisasiantuntijan Mia Kontion mukaan uudet tartunnat ovat hyvin todennäköisiä.

Rokottamattomat lapset huolestuttavat, ja vastauksena on esitetty muun muassa rokotepakkoa. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ehdotti kansallisen rokoteohjelman noudattamista ehdoksi lapsilisälle tai muille perhe-etuuksille. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) taas uskoo kannustimiin ja terveydenhuollon kehittämiseen.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoi Moreenimedialle aiemmin syksyllä, että motivoiva haastattelu on paras tapa saada rokotekriittinen muuttamaan mielipidettään. Haastattelussa voidaan selvittää, mistä rokote-epäröijän kriittisyys johtuu. Sen sijaan kampanjointi ja tiedon kaataminen ihmisten niskaan eivät ole tehokkain lähestymistapa.

Rokotusten teho perustuu niiden antamaan laumasuojaan. Se estää tartunnan leviämisen ja suojaa myös niitä, jotka eivät voi rokotteita ottaa, esimerkiksi pieniä lapsia. Näin ollen rokottamatta jättäminen ei ole valinta, joka koskettaa vain omaa terveyttä: jos et rokota, asetat vaaraan myös ihmiset ympärilläsi. Tuhkarokolle riittävä laumasuoja vaatii sen, että 95 prosenttia väestöstä on rokotettu tuhkarokkoa vastaan. Suomalaisten lasten rokotuskattavuus tuhkarokkoa vastaan on 94 prosenttia, siis yhden prosenttiyksikön alle suositeltavan laumasuojan. Paikoittain rokotuskattavuus on heikompi, mutta ei missään tapauksessa hälyttävä.

Pienen vähemmistön kanssa kinaamisen sijaan tulisi keskittyä terveydenhuollon parantamiseen. Neuvoloiden joustavammat aukioloajat, rokotusajoista lähetettävät muistutukset ja keskusteleminen ovat vaihtoehtoja, joita tuskin kukaan vastustaa. Näiden keinojen avulla voidaan helposti puuttua olosuhteisiin, joiden takia lapsia jää rokottamatta.

Tuhkarokkokeskustelun perimmäinen kysymys onkin se, kuka rokottamisesta on vastuussa ja millä perustein. Päättääkö pienen lapsen rokottamisesta vanhemmat vai valtio? Usein korostetaan, että vanhempien täytyy luottaa lääkäreihin ja tutkimukseen. Asetelman tulisi toimia myös toisin päin. Yhteiskunnan täytyy luottaa siihen, että vanhemmat rokottavat lapsensa myös ilman pakkoa. Rokotepakko kajoaa yksilön oikeuksiin. Sen pitäisi olla vasta viimeinen ratkaisu, jos rokotuskattavuus jatkaa laskuaan. Pakkoa pitää välttää ennen kuin on pakko.