Taas on tullut aika velloa syyllisyydessä. Löysin itsestäni pari kuukautta sitten mielihalun lähteä joululomalla Barcelonaan ystäväni luo ja olen siitä lähtien kipuillut päätöksen kanssa. Miten voin lentää näin itsekkäistä syistä, pelkän hurvittelun vuoksi?

Tuntuu, että jos ostan lipun, minun täytyy vähintäänkin tehdä julkinen anteeksipyyntö sosiaalisessa mediassa. Selitellä painavin perustein holtitonta päätöstäni tällä kroonisen ilmastoahdistuksen aikakaudella.

Pysäytän itseni tähän. Ja kysyn sen sijaan, onko kohtuullista tai millään tavalla realistista laittaa paine lentämisen ilmastovaikutuksista yksilön harteille? Kuulen jo sukupolveni epätoivoiset huudot ja ilmastoaktivistien väsyneet voihkaisut, mutta uskallan väittää, että ei ole.

Elämme hullua aikaa, jossa kaikki kiihtyy jatkuvalla temmolla, maailma kutistuu silmissämme ja lentoliikenne – se ei ole pienenemään päin. Jo pelkästään Helsinki-Vantaalle ennustetaan tänä vuonna 21 miljoonaa lentomatkustajaa, kun vuonna 2015 vastaava luku oli 16 miljoonaa. EU:n tasolla kasvua kertyy vuosittain jo noin 12 prosenttia.

Jos tässä maailmassa päätöksiä tekevät haluaisivat todella laittaa resursseja päästöttömään lentämiseen, sen toteuttaminen olisi jo alkanut. Päästöttömiä lentokonemalleja on jo nimittäin esitelty. Esimerkiksi aurinkovoimalla toimivalla koneella lennettiin maailman ympäri ja sähköllä toimivasta koneesta on olemassa prototyyppi, jolla ehkä lennetään 2020.

On kiintoisa ajatus, mitä tapahtuisi, jos edes nimellinen prosentti valtioiden aseteollisuuteen syytämästä budjetista suunnattaisiin päästöttömän lentomatkailun kehittämiseen ja uusien koneiden rakentamiseen. Esimerkiksi Yhdysvaltojen sotilasbudjetti vuodelle 2019 on 716 miljardia dollaria.

Takaisin todellisuuteen. Missään ei odota valtava talli täynnä uljaita päästöttömiä koneita valmiina neitsytlennoilleen. Mutta jos päättäjät ja lentoyhtiöt haluavat lentomatkustuksen nyt vähenevän, asetetaan lentämiselle vähintäänkin jättiläisvero. Jos matkani Barcelonaan maksaisi nykyisen 300 euron sijasta puolet enemmän, joutuisin harkitsemaan päätöstäni toisen kerran.

Jospa nyt ostan lippuni Barcelonaan. Otan yksilönä hyödyn siitä, mitä koneisto ympärilläni minulle mahdollistaa. Ja tunnen siitä syyllisyyttä, kyllä vain. Mutta vain sen verran, kuin on kohtuullista yhden ihmisen tässä konkurssissa tuntea.