Radio Moreenin sähkeet 15.2.2019 kello 15

Aamulehden työsyrjintäepäily siirtyy syyteharkintaan nimikkeellä työsyrjintä. Epäiltyjä ja uhreja on kaksi. Sisä-Suomen poliisi aloitti viime kesänä esitutkinnan liittyen Aamulehden päätoimittajan valintaprosessiin. Päivi Anttikoski kertoi silloin Suomen Kuvalehdelle hakuprosessin päättyneen äityiteen. Esitutkinta on nyt saatu päätökseen ja asiakirjat siirtyvät syyttäjän virastoon.

***

Tampereen kaupunki teki viime vuonna tappiota 60 miljoonaa euroa. Tulos oli 9 miljoonaa arvioitua parempi. Tampereen talousjohtaja Jukka Männikkö kertoo Kuntalehdelle, että kaupungilla ei ole koskaan ollut näin huonoa tulosta. Tampereen kaupungin pyrkimyksenä on puolittaa alijäämä tänä vuonna. Vuoden 2020 tavoitteena on nollakasvu.

***

Suomen suurimpien eläkeyhtiöiden Varman ja Ilmarisen sijoitustuotot jäivät tappiolle ensi kertaa seitsemään vuoteen. Viime vuonna Varman nimellinen sijoitustuotto oli kaksi prosenttia negatiivinen, ja Ilmarisen nimelliset sijoitustuotot olivat 1,4 prosenttia tappiolla. Yhtiöt kertoivat aamun tulosjulkistuksessa, että tuottotappion syynä on osakurssien romahdus vuoden lopulla. Varma ja Ilmarinen ovat kuntien Kevan ohella Suomen suurimpia yksityisiä sijoittajia.

***

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo julistaa maahan kansallisen hätätilan. Hänen tavoitteenaan on näin varmistaa rahoitus Meksikon rajan muurille. Valkoisesta talosta vahvistettiin myös, että Trump allekirjoittaa senaatin valmisteleman lakiehdotuksen, jonka myötä hallinnon sulkeminen voidaan välttää perjantaina. Senaatti pääsi alustavaan sopuun ehdotuksesta maanantaina. Demokraatit pohtivat oikeustoimia Trumpin hätätilan julistusta vastaan. Valkoinen talo on ilmoittanut olevansa valmis oikeustaistoon.

***

Ratinan kauppakeskuksessa toissa päivänä järjestetty rekrytori kokosi yhteen työnhakijat ja työnantajat. Jo kymmenettä kertaa järjestettävässä tapahtumassa työnantajat etsivät töihin muun muassa korkeakoulutettuja. Paikkoja oli tarjolla sekä väliaikaisiin että vakituisiin töihin. Kyselytulosten mukaan monet tapahtumassa käyneet nuoret lähtevät kotiin työhaastattelukutsu taskussa. Akava Worksin tammikuussa tehdyn työttömyyskatsauksen mukaan korkeakoulutettujen työttömyys oli laskenut viime vuonna noin 13 prosenttia edellisvuodesta.