Ruotsalainen Greta Thunberg, 16,  on noussut viime aikoina kansainväliseksi ilmiöksi. Nuori ilmastoaktivisti tuli viime syksynä tunnetuksi kuvasta, jossa hän istuu yksin Ruotsin valitionpäivätalon edustalla vieressään kyltti, jossa komeilee: koululakko ilmaston puolesta.

Elokuusta lähtien Thunberg on lakkoillut joka perjantai, ja hän aikoo jatkaa, kunnes Ruotsi alkaa noudattaa Pariisin ilmastosopimusta. Suuren mediahuomion lisäksi Thunberg on puhunut esimerkiksi ilmastokonferenssissa.

Thunbergin rohkea toiminta on innoittanut kymmeniä tuhansia nuoria lakkoilemaan ja osoittamaan mieltään ympäri maailmaa. Nuoret vaativat päättäjiä toimimaan ja pysäyttämään ilmastonmuutoksen nyt, ennen kuin on liian myöhäistä.

Kyseessä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun nuoret kyllästyvät politiikkojen jahkailuun ja ottavat ohjat omiin käsiinsä. Vuosi sitten Floridan Parklandin kouluampumisen jälkeen amerikkalaisnuoret alkoivat vaatimaan tiukempaa aselakia. Alun perin sosiaalisesta mediasta lähtenyt kampanjointi huipentui maaliskuiseen mielenosoitukseen, joka oli sadoilla tuhansilla osallistujillaan suurin mielenilmaus sitten Vietnamin sodan.

Vaikka ilmastonmuutos on Nuoristobarometrin mukaan suurin yksittäinen suomalaisia nuoria huolettava asia, he eivät ole innostuneet osoittamaan mieltään muiden maailman nuorten tavoin. Silene Lehto, yksi Perjantait Gretan kanssa -tapahtumien järjestäjistä kertoo, että satunnaisia poikkeuksellisia tapahtumia tai paikalle pölähtäviä koululuokkia lukuun ottamatta Eduskuntatalon rapuilla istuu perjantaisin parikymmentä henkilöä. Vaatimattomasta osallistujamäärästä vain todella pieni osa on ollut alle 20-vuotiaita. Tilanne on samankaltainen muuallakin Suomessa.

En itsekään haluaisi mennä seisomaan tuntikausiksi pakkaseen tai räntäsateeseen. Tukholmassa ei kuitenkaan ole paljoa Helsinkiä lämpimämpää. Voisi kuvitella, että suomalaisella sisulla Eduskuntatalon edustalla istuttaisiin vaikka pikkutunneille saakka, jos tahtoa olisi.

Nuorten haluttomuus osoittaa mieltään ei yllätä. Nuorisotutkija Tomi Kiilakosken mukaan suomalaiset nuoret ovat kansainvälisessä vertailussa keskimääräistä vähemmän kiinnostuneita osallistumaan mielenilmauksiin. Asiaa voidaan selittää koulutusneuvostojen lakkauttamisella 80-luvulla tai sotien jälkeisellä halulla puhaltaa yhteen hiileen.

Nuoret maailmalla ovat kuitenkin osoittaneet, että tahto ja keinot kulkevat käsikädessä. Kun tarpeeksi suuri joukko yhteiskunnassa nousee ääneen, siihen on pakko reagoida.

Yhdysvalloissa nuoret saivat oikeasti aikaan joukon aselain tiukennuksia, ja nyt edustajainhuoneessa istuu parikymmentä asefanaatikkoa vähemmän. Lisäksi nuoret onnistuivat aktivoimaan ikätoverinsa äänestämään. Marraskuun välivaaleissa nuoria äänestäjiä oli kymmenen prosenttia edelliskertaa enemmän. Mikä olisikaan herkullisempi houkutin tuleville vaaliuurnille kuin se, että omalla äänellä näyttäisi oikeasti olevan merkitystä.

Vaivaako valtaosaa suomalaisnuoria tahdon puute, vai eikö barrikadeille nouseminen vain yksinkertaisesti ole suomalaisten juttu? Oli kummin tahansa, toivottavasti nuorten ympäristöhuoli näkyy Nuorisobarometrin lisäksi myös eduskuntavaalien äänestysprosenteissa.