Seuraava yö ahdistaa. Koko muu maailma hiljenee ja sinä valvot, se on pelottavaa. Olet todella poikki, mutta käyt ylikierroksilla.

Näin Sami Lastunen, 27, ja Sofia Uhlenius, 26, kuvailevat unettomuuteen liittyviä tunteitaan. Uhlenius on kärsinyt vaihtelevista unettomuuden oireista ala-asteelta lähtien ja Lastunen on elänyt vakavien unettomuusjaksojen kanssa viimeisimmät seitsemän vuotta.

Unettomuus ei juurikaan näy Lastusesta ja Uhleniuksesta ulospäin. Vaikka heidän elämänsä näyttäytyy muille tavanomaisena, arkea varjostaa jatkuva huoli seuraavasta yöstä.

Lastusen elämässä ongelmat ilmenevät unettomuusjaksoina, joita tulee 3–6 kertaa vuodessa ja jotka kestävät kerrallaan viikosta kuukauteen. Unettomuusjaksojen aikana Lastunen nukkuu noin neljä tuntia yössä, joskus vähemmänkin. Myös Uhleniuksen yöunet jäävät unettomina aikoina lyhyiksi: hän nukkuu keskimäärin kahdesta neljään tuntia, ja usein sitä seuraavatkin yöt ovat vähäunisia.

Arki unettomuuden kanssa vaatii kompromisseja

Nukkumaanmenoon kiteytyy Lastusen ja Uhleniuksen kohdalla suuria paineita. Niitä aiheuttavat esimerkiksi pakolliset, aikaiset aamuherätykset ja tieto seuraavan päivän tärkeistä tapahtumista.

Uhleniuksella unettomuus vaati järjestelyä eniten hänen opiskeluaikanaan. Aikaisen aamun luennot tuntuivat kidutukselta, joten hän jätti niitä usein tietoisesti väliin.

Lastunen on joutunut tekemään unettomuuden vuoksi suuria kompromisseja. Vielä puoli vuotta sitten hänen elämäntilanteensa oli niin hektinen, että hän kävi uniongelmiensa kanssa todella syvissä vesissä.

– Oman toiminimen lisäksi minulla oli vuorotyö lastenkodissa ja viimeistelin sosionomin opintoja. Minun oli pakko tehdä asialle jotakin.

Nykyään Lastunen tekee vain yhtä työtä oman toiminimensä alla, mikä helpottaa hänen arkeaan suuresti. Tukihenkilön työ on iltapainotteista, ja hän voi aikatauluttaa elämäänsä jaksamisensa mukaan.

Unilääke ei korjaa kaikkia ongelmia

Väsymys ja muut unettomuuteen liittyvät oireet ovat ajaneet Lastusen käymään työterveyshuollossa ja lääkärissä, juttelemaan psykologille ja vierailemaan unitutkijan vastaanotolla. Työterveyshuollossa Lastusesta tuntui aluksi, että häntä ei otettu tosissaan. Työterveyslääkärit olivat varovaisia tarjoamaan unettomuuteen lääkeapua, eikä Lastunen oikeastaan sitä edes halunnut.

Uhlenius on käyttänyt melatoniinia nukahtamisen tukena viimeiset viisi vuotta. Hän käyttää sitä silloin, kun seuraavana päivänä on tiedossa jotain tärkeää. Nykyään myös Lastunen käyttää unilääkettä, mutta vain silloin, kun hän haluaa katkaista unettomuusjakson.

– En halua, että unilääke kannattelee arkeani. Pelkästään ajatus siitä, että se vaihtoehto on olemassa, auttaa minua paljon, Lastunen kertoo.

Kun Uhlenius kävi kouluterveydenhoitajalla puhumassa unettomuudestaan, kouluterveydenhoitaja antoi hänelle tavallisia unihygieniaan liittyviä vinkkejä: makuuhuoneessa tulisi olla viileää, eikä sängyssä saisi tehdä koulutehtäviä. Unihygienialla tarkoitetaan toimia hyvän yöunen ja nukahtamisen edistämiseksi.

– Olen kokeillut monia vinkkejä, mutta ne eivät auta siinä tilanteessa, kun nukahtamiseen liittyvät negatiiviset tunteet ovat pinnalla, Uhlenius kertoo.

Lastunen on samoilla linjoilla. Hän on kuullut samat vinkit useaan otteeseen, mutta edes unelle suotuisat olosuhteet eivät poista unettomuuteen liittyviä ongelmia. Niitä eivät poista myöskään unitutkijan suositteleman unipäiväkirjan pitäminen tai keskustelut psykologin kanssa.

Jokainen käsittelee unettomuutta yksilöllisesti

Rutiinit ovat olleet Lastuselle tärkein keino arjesta selviytymisessä. Kun päivä sujuu hyvin väsymyksestä huolimatta, hänen on helpompi mennä kohti seuraavaa yötä.

Lastusen on myös täytynyt oppia suhtautumaan unettomuuteen asiana, joka on osa hänen elämäänsä nyt ja todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Hän ei erityisesti yritä päästä siitä eroon.

– Minua auttaa se, että tiedän, mitä vastaan kamppailen. Siksi luen paljon unettomuuteen liittyvää kirjallisuutta. Olen oppinut, että ihmisestä tulee aika heikko, kun se ei nuku. Unettomuus on todella kova ase ihmisen fyysistä ja henkistä, erityisesti henkistä, hyvinvointia vastaan.

Vertaistuki ja asiasta puhuminen avoimesti ovat auttaneet Uhleniusta käsittelemään unettomuutta. Hänen isällään ja joillain työkavereillaan on ollut samanlaisia ongelmia kuin hänellä, joten keskustelu heidän kanssaan tuntuu luontevalta. Uhlenius on pohtinut myös ulkopuolisen keskusteluavun hakemista, jos hänen tilanteensa menee pahemmaksi.