Kilpailu katsojista kiihtyy, ja tuotantoyhtiöt ovat jatkuvasti kehittämässä uusia tosi-tv-formaatteja, jotka ravistelevat katsojakuntaa entistä enemmän. Nykyisin suomalaiset kokoontuvatkin ruudun eteen seuraamaan esimerkiksi maajussien rakkauselämää, toisilleen entuudestaan tuntemattomien avioitumista sekä parisuhteiden koettelua Temptation Islandin viettelijäsinkkujen seurassa.
Tositelevisio ei suinkaan ole uusi ilmiö suomalaisessa mediamaisemassa. Jo 80-luvun alussa Yleisradio esitti Aikapommi-nimisen sarjan, jossa kymmenen ihmistä vietti kolme päivää suljetussa tilassa tv-kameroiden kuvatessa heidän tekemisiään. Aikapommi oli huimasti aikaansa edellä, ja ohjelmaa on kutsuttu jopa ensimmäiseksi Big Brotherin kaltaiseksi tositelevisio-ohjelmaksi.
Aikapommin kaltaiset ”ihmislaboratoriot”, kuten Big Brother, alkoivat yleistyä vasta 90-luvun lopulla ja veivät osaltaan tosi-tv:n trendejä kohti nykypäivän viihteellisiä ja provokatiivisia formaatteja, joihin esimerkiksi Ensitreffit alttarilla ja Temptation Island lukeutuvat.
Tampereen yliopiston mediakulttuurin tutkijan Mikko Hautakankaan mukaan tosi-tv-formaatit ovat yleistyneet osaksi siksi, että ne ovat tuotantoyhtiöille hyvä kaupallinen alusta: tutut formaatit vetävät yleisöä, ja niihin on myös helppo sisällyttää tuotesijoittelua.
Provokatiivisista sisällöistä empatiaa ja ilkeyden nautintoa
Tositelevision vetovoimasta puhuttaessa nousee usein esiin yleisön halu tirkistellä osallistujien elämää. Dosentti Juhani Wiion mukaan tosi-tv-ohjelmissa luotetaankin siihen, että toisten tekemisiä halutaan aina seurata, vaikka ne tuomittaisiinkin huonoksi viihteeksi tai ”sosiaalipornoksi”. Toisaalta television perustehtävä on viihdyttää: amerikkalaistutkimuksen mukaan tosi-tv:tä katsotaan ajankuluksi sekä viihteen ja rentoutumisen vuoksi. Tällöin seuraaminen on passiivista ja ohjelmia katsotaan, kun tarjolla ei ole mitään muuta tekemistä.
Tampereen yliopiston Porin yksikön tutkijatohtorin Pauliina Tuomen mukaan tosi-tv vastaa ihmisten uteliaisuuteen, mutta katsomisen motiiveja on muitakin. Tositelevisiosta saatetaan hakea esimerkiksi samaistumisen tunnetta muihin ihmisiin. Samaistumisen myötä katsoja voi saada vertaistukea ja voimaa omaan tilanteeseensa sekä tuntea empatiaa osallistujia kohtaan.
Positiivisen samaistumisen lisäksi tositelevisiota katsotaan kuitenkin myös puhtaasti ylemmyydentunteen tai vahingonilon tuntemisen vuoksi. Tuomen mukaan joissain tilanteissa voidaan puhua jopa ”ilkeyden nautinnosta”, joka korostuu nykypäivänä erityisesti anonyymeillä keskustelualustoilla, jossa katsojat ruotivat osallistujien käytöstä niin televisiossa kuin yksityiselämässäkin.
Tositelevisio herättää siis yleisössään monenlaisia tunteita, ja Tuomen mukaan provokatiivisillä sisällöillä haetaan katsojia jatkuvasti ruudun ääreen. Monissa katsojissa provokatiiviset, normeja ravistelevat formaatit synnyttävätkin vahvan viha-rakkaussuhteen: sarjoja seurataan, vaikkei niistä edes erityisemmin pidettäisi.
Monimediaalisuus vahvistaa katsojien koukuttumista
Vaikka tositelevisiota lähetetään usein juuri parhaaseen katseluaikaan, ei ohjelmien seuraaminen rajoitu television katseluun. Nykyisin tosi-tv:tä seurataankin lähetysaikojen ulkopuolella muun muassa osallistumalla sosiaalisen median keskusteluihin. Lisäksi seurataan niin ohjelmien kuin osallistujienkin some-tilejä sekä tiedotusvälineiden viestintää ohjelmista. Seuraamisen interaktiivisuus siis kasvaa, mikä osaltaan edesauttaa sarjoihin koukuttumista.
Big Brotheria on luonnehdittu maailman ensimmäiseksi monimediatuotteeksi, ja myös Suomessa ilmiö nousi selkeästi esiin Big Brotherin myötä, kun tv-ohjelma ja sen verkkosivusto muodostivat monimediaalisen kokonaisuuden. Ensimmäisen Big Brotherin jälkeen ilmiö on vahvistunut entisestään. Esimerkiksi Love Islandissa katsoja voi vaikuttaa ohjelman kulkuun sarjan oman sovelluksen välityksellä.
Myös tosi-tv:n ja viihdemedian symbioosi on osa monimediaalistumisen ilmiötä. Hautakankaan mukaan lehdistö nostaa tosi-tv:n puheenaiheeksi: siinä missä ohjelmat hyötyvät median luomasta julkisuudesta, myös populaarijulkisuus hyötyy tosi-tv:stä, sillä se luo jatkuvasti uusia julkkiskasvoja ja helppoja jutun aineksia viihdetoimituksille. Tästäkin syystä tositelevision ilmiöltä on vaikea välttyä, vaikka ohjelmia ei itse juurikaan seuraisi. Niiden vaikutus ulottuu kotisohvilta kahvipöytiin ja yksittäisistä tviiteistä laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.