Nokialla sijaitseva varastohalli kätkee sisäänsä menneen, sotaisan maailman. Hyllyt ovat täynnä rautaisia kypäriä, reisisuojia, käsineitä, rintahaarniskoja ja miekkoja. Vieressä porisee kahvipannu.

Tamperelaisen buhurt-seuran Muurinmurtajan tiloissa on alkamassa harjoitusottelu, ja Joona Hämäläinen on valmiina iskemään. Miekat kalisevat, kun mies hyökkää vastustajan kimppuun kolmekymmentä kiloa painava haarniska rämisten. Puolentoista minuutin mittainen kamppailu näyttää hurjalta, vaikka olisi tottunut television taistelukohtauksiin.

– Mustelmat, jopa murtumat, kuuluvat asiaan, mutta itselleni ei ole sattunut vielä pahemmin. Paitsi kerran eräässä turnauksessa vastustaja löi kaksin käsin pidettävällä kirveellä suoraan selkärankaan. Se pysäytti.

Hämäläistä ei silti koskaan pelota.

Buhurt on suurelle yleisölle tuntematon

Buhurt tai medieval combat sport on kamppailulaji, jossa käydään kilpaottelua keskiaikaisin asein ja haarniskoin. Lajissa otellaan kaksintaisteluissa ja joukkueina.

Varusteissa pyritään historialliseen autenttisuuteen. Kolmetuhatta euroa maksava haarniska on Hämäläisen seuraava säästötavoite, mutta vielä hän pukeutuu osittain lainavarusteisiin.

Hämäläisen mielestä parasta buhurtissa on yhteisöllisyys, joka kantaa koko lajia Suomessa. Laji on saanut viime vuosina hyvin näkyvyyttä, mutta suurelle yleisölle se on vielä melko tuntematon.

– Kerran aiheutimme ihmetystä turisteissa, kun etsimme jalkapanssarit päällä lounaspaikkaa Haminassa, Hämäläinen muistelee.

Lapsuus taisteluleikeissä

Hämäläinen vietti lapsuutensa metsän keskellä Mikkelissä. Leikit miekalla ja jousipyssyillä olivat arkipäivää.

– Nykyään lapsia holhotaan liikaa. Leikin aina siskon kanssa kiipeämällä puissa, kallioilla ja traktorin päällä. Aina sattui ja tapahtui.

Lapsuuden ulkoleikit vaihtuivat nuoruudessa keskiaikaan ja fantasiaan keskittyviin videopeleihin, kuten World of Warcraftiin ja Diablo 2:een. Hämäläinen kuvaileekin itseään aikamoiseksi tietokonenörtiksi.

Mikkelistä matka jatkui armeijan jälkeen Helsinkiin, jossa Hämäläinen vietti muutaman vuoden erilaisissa työpaikoissa. Hän toimi esimerkiksi henkilökuljettajana elokuvatuotannossa ja valomiehenä tapahtumissa.

Helsinki alkoi kuitenkin tuntua Hämäläisestä liian suurelta, ja hän päätti muuttaa Tampereelle.

Nykyaika tekee ihmisestä laiskan

Nykyään Hämäläinen työskentelee elektroniikka-asentajana ja asuu perheensä kanssa Härmälässä. Buhurtia hän ehtii harrastamaan noin kolmesti viikossa.

– Arki-Joona on leppoisa kaveri, mutta kun saan haarniskan päälle, olen kuin eri ihminen. Kehässä tulee primitiivinen tunne, jossa haluaa vain selviytyä ja päästä voittajana pois. Sitä ei voi selittää, adrenaliini ottaa vallan.

Hämäläisen mielestä videopelaamista ja buhurtia yhdistää tarve päästä pois arjesta.

– Se on tietynlaista eskapismia. Nykyelämä on liian helppoa, kun ihmisellä ei ole enää tarvetta taistella mistään. Keskiajalla piti tehdä työtä, jotta selviytyy hengissä. Jos nyt jää vaikka työttömäksi, yhteiskunta antaa silti rahaa.

Hämäläisen mielestä ihminen on mukavuuksiin tottunut ja laiska. Joskus hän miettii, millaista olisi elää keskiajalla. Tuolloin lämmön kaltaiset asiat eivät olleet itsestäänselvyyksiä.

– Voisin elää jossain keskiaikaisessa kyläyhteisössä. Toisaalta huonoa olisi se, että kuolisin varmaan 35-vuotiaana, mies naurahtaa.

Ei hän silti haluaisi matkustaa ajassa taaksepäin. Elämässä on nyt kaikki hyvin. On perhe ja buhurt, se riittää.