Minimalismi ja jakamistalouden yleistyminen ovat saaneet pienen, yksinkertaisen ja kestävän asumisen vaikuttamaan houkuttelevalta. Tulevaisuudessa asummekin pienemmissä kodeissa, jolloin elämä ulottuu enemmän oman yksityisen tilamme ulkopuolelle. Samalla yhteisöllisyys mahdollistaa sen, että muiden ihmisten kanssa on luontevampaa jakaa asioita.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 Suomessa oli lähes 1,2 miljoonaa yksinasuvaa, joka on noin 45 prosenttia kaikista asuntokunnista. Yksinasuvien määrä on lisännyt pienten asuntojen, etenkin yksiöiden, kysyntää. Tulevaisuudessa yksinasuvien määrän on ennustettu kasvavan edelleen väestön ikääntyessä.

Miten tulevaisuuden kaupungeissa asutaan, kun ihmistä kohden on käytettävissä vähemmän tilaa?

Mikrokokoiset asunnot soveltuvat osittaiseen elämään

Ääriesimerkkejä pienistä asuinneliöistä ovat mikroasunnot, jotka ovat herättäneet viime vuosien aikana kiinnostusta sosiaalisessa mediassa.

Mikroasunnoissa jokainen senttimetri on otettu hyötykäyttöön. Tila mukautuu siihen, mitä milläkin hetkellä tarvitaan. Tilaa tosiaan ei ole paljon: Vuonna 2016 Yle uutisoi asuntosijoitusyhtiö SATOn rakennushankkeesta, jossa Vantaan Martinlaaksoon alettiin rakentaa vain 15,5 neliömetrin kokoisia asuntoja.

Voitaisiinko tällaisilla pienillä asunnoilla tarjota kasvavien kaupunkien asukkaille miellyttävämpää ja edullisempaa asumista, ja samalla tehostaa kaupunkien tilankäyttöä?

Tampereen yliopiston rakennussuunnittelun tutkijatohtori Jyrki Tarpion mukaan pienten asuntojen vuokra neliöihin nähden on usein varsin korkea, vaikka pienet asunnot voidaankin usein vuokrata hieman halvemmalla. Hän ei usko asuntojen, etenkään yksiöiden, koon pienentämisen johtavan loppujen lopuksi asukkaille miellyttävämpään ja edullisempaan asumiseen.

Mikroasunnoille saattaa kuitenkin löytyä paikka urbaanissa yhteiskunnassa. Ne voisivat soveltua esimerkiksi sellaiseen tilanteeseen, jossa ihminen työskentelee pari päivää viikosta eri kaupungissa kuin missä varsinainen koti sijaitsee.

Tulevaisuuden asumisen asiantuntija Kimmo Rönkä on asiasta samoilla linjoilla. Jos mikroasuntoja rakennetaan, niiden sijainnin tulee hänen mukaansa olla erinomainen. Tällöin esimerkiksi autolle ei ole tarvetta.

Yhteiset tilat kompensoivat yksityisen tilan vähenemistä

Pienet asuinneliöt ovat tietyllä tavalla kaupunkiasumisen uusi normaali. Kimmo Röngän mukaan siinä missä kaupungistuminen ja yksilöllisyyden korostuminen toivat yhteiskuntaamme yksinasumisen, tulevaisuudessa asumisessa korostuu yhteisöllisyys. Ihmisen oma koti rauhoitetaan aidosti yksityiseksi tilaksi, mutta lähelle syntyy tiloja, joissa on luontevaa jakaa asioita.

Tulevaisuudessa koti ulottuukin enemmän ihmisen henkilökohtaisen tilan ulkopuolelle. Tätä voidaan hahmottaa esimerkiksi numerosarjalla 1-2-3-4. Röngän mukaan ihmiset asuvat tulevaisuudessa yksin tai kaksin, asunnon kolmas ”huone” sijaitsee korttelissa eli yhteiskäyttötiloissa, ja neljäs ”huone” kaupungilla.

Yksittäiset asunnot ovat siis tulevaisuudessa pienempiä, mutta kortteleista löytyy laadukkaita ja joustavia yhteiskäyttötiloja, joissa voidaan esimerkiksi työskennellä tai järjestää perhejuhlia, kun omaan asuntoon ne eivät enää mahdu. Hyvien joukkoliikenneyhteyksien päästä taas löytyy kodin neljäs ”huone”, eli kaupungin ravintolat, kirjastot, konsertit ja teatterit.

Yksiövoittoisia rakennuksia on vaikea muokata uuteen uskoon

Pieniä yksiöitä täynnä olevat kerrostalot ovat ongelmallisia kestävän rakentamisen kannalta. Tutkijatohtori Jyrki Tarpion mukaan yksiövoittoiset kerrostalot ovat kuin mosaiikkeja, joissa on kokonaisneliöihin verrattuna valtavasti kylpyhuoneita eli märkätilaa. Tällöin rakennuksia on työlästä muokata tulevaisuudessa uusiin käyttötarkoituksiin purkamatta isoa osaa kylpyhuoneista.

Pieniä asuntoja ei voi silti tyrmätä täysin, sillä kaupunkeihin ei näillä näkymin ole syntymässä uutta väljää tilaa. Tarpion mukaan sekin on hienoa, jos ihminen voi asua pienemmässä tilassa itseään miellyttävällä tavalla.

Vaikka yhteiskäyttötiloilla voidaan tulevaisuudessa kompensoida oman henkilökohtaisen tilan pienenemistä, yhteisöllisyydestäkin on Kimmo Röngän mukaan hyötyä vain silloin, kun se perustuu vapaaehtoisuuteen ‒ siihen, että jossain on jotain niin kiinnostavaa, että asunnosta halutaan lähteä ulos.

Ei niin, että asunto on niin pieni, että se pakottaa asukkaansa ulos.

Jutussa on käytetty lähteenä myös Topias Pyykkösen artikkelia Väestörakenteen muutos selittää yksinasumisen yleistymistä (2016)