Hiki lentää, kun 15 pelaajaa luistelee ympäri ovaalinmuotoista rataa. Luistimet kolisevat vasten urheiluhallin parkettia.

Piiu Vairema, jota kutsutaan pelikentällä nimellä Piu Piu, ottaa radalla vauhtia ja luistelee kohti kolmen pelaajan muodostamaa ihmismuuria. Syntyy törmäyksiä, mukilointia ja vauhdikkaita tilanteita. Lopulta Vairema kaatuu ja ihmismuuri rakoilee. Hikisiä pelaajia alkaa naurattaa niin, että hammassuojat paljastuvat.

Meneillään on Tampere Roller Derby -seuran a- ja b-joukkueiden yhteiset harjoitukset.

Kentän laidalla istuu Viivi Järvinen, pelaajanimeltään Hou Dini. Häntä hymyilyttää joukkuetovereidein vauhdikas meno. Järvinen reväytti takareitensä edellisen perjantain harjoituksissa, joten kentälle ei ole vielä asiaa.

– Kova hinku olisi jo päästä pelaamaan. Treeneistä tulee aina niin hyvä ja energinen olo, Järvinen haikailee.

Järvistä lajissa viehättää sen vauhti ja yhteisöllisyys. Joukkueessa on hänen mukaansa turvallinen ja suvaitseva ilmapiiri, jossa jokainen saa olla oma itsensä.

Pelaajanimet ovat jäänne historiasta

Roller derby syntyi Yhdysvalloissa 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin seurat olivat miesten johtamia ja iso osa lajia oli sen näyttävyys. Vauhdikasta ja riskialtista lajia oli viihdyttävää katsoa katsomosta ja myöhemmin myös televisiosta. Keksityt pelaajanimet ja värikäs pukeutumistyyli lisäsivät lajin viihdyttävyyttä.

1900-luvun puolessa välissä lajin suosio alkoi hiipua, mutta 2000-luvun alussa siitä tuli uudestaan suosittua. Nykymuotonsa roller derby sai Teksasissa, jossa paikalliset naiset halusivat luoda urheilulajin omilla ehdoillaan. Uutta muotoa roller derbystä leimasi tasa-arvoinen kulttuuri ja se, että lajia pelataan tasaisella kentällä kaltevan sijaan.

Nykyään feminismi on vahva osa roller derby -kulttuuria. Menneisyyden show-muotoisesta lajista ei ole jäljellä juuri muuta kuin pelaajanimet.

Nimillä ja sanoilla leikittelevät pelaajanimet ovat ikään kuin pelaajien alter egoja. Esimerkiksi Järvisen pelaajanimi Hou Dini viittaa kansainvälisesti tunnettuun kahlekuningas Harry Houdiniin. Järvinen ajattelee, että hänen tehtävänsä on kahlekuninkaan tavoin vapautua kahleista, eli vastajoukkueen pelaajista. Järvinen pelaa jammerin paikkaa, ja hänen tehtävänsä pelissä on raivata tiensä vastajoukkueen pelaajien läpi.

Pelaajanimet muistuttavat siitä, että vaikka kyseessä on vakavasti otettava urheilulaji, kentällä on lupa myös hassutella.

Laji on rankka sekä fyysisesti että henkisesti. Kaatumiset, törmäykset ja taklaukset kuuluvat lajiin, eikä naarmuilta ja mustelmilta voi välttyä. Alkeiskursseilla opetellaankin ensimmäisenä sitä, miten kaatua oikein.

”Täällä olen vain pelaaja”

Ulkona jo pimenee, mutta urheiluhallissa loisteputket valaisevat yhä hikisemmiksi käyviä pelaajia.

Harjoituksissa kaikkensa antanut seuran puheenjohtaja Michelle Lumor, pelaajanimeltään Misu Lumoo toteaa, ettei roller derby ole hänelle ainoastaan harrastus, vaan intohimo. Hänelle lajissa parasta on se, että se on auttanut löytämään yhteisön, jossa on hyvä olla.

– Tulemme kaikki hyvin erilaisista lähtökohdista, mutta meitä yhdistää rakkaus lajiin. Tämä on itselleni tärkeä yhteisö, Lumor toteaa.

Seuran toiminnasta vastaavat sen jäsenet, eikä palkattua väkeä ole. Se tekee toiminnasta entistä tasa-arvoisempaa ja jäsentensä näköistä.

Harvassa joukkuelajissa pelaajia kohdellaan yhtä tasa-arvoisesti kuin roller derbyssä. Esimerkiksi transnaiset eivät usein saa pelata naisten joukkueessa, mutta roller derbyssä jokainen saa vapaasti valita joukkueen, jossa pelaa.

Seuran toimintaan ovat tervetulleita kaikki sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen ja kehon muotoihin katsomatta. Jokaiselle keholle on paikkansa, ja erilaisuus on joukkueen voimavara.

Viivi Järvisen mukaan tasa-arvo on yksi lajin hienoimmista piirteistä.

– Täällä on tilaa juuri itseni kaltaiselle, sukupuolivähemmistön kuuluvalle. Tuntuu hienolta, ettei täällä tarvitse koskaan miettiä omaa sukupuoltaan, toisin kuin monesti muualla yhteiskunnassa. Täällä olen vain pelaaja, Järvinen toteaa.