”Nyt kun sulla on aikaa…”, aloittaa isoveljeni keskustelun aamiaispöydässä. Olettamus raivostuttaa. Vaikka etäaika mahdollistaa koulutehtävien tekemisen kotoa käsin, ei niiden määrä, saati niistä syntynyt kuormitus ole vähäinen. Yhteiskunta edellyttää ulkopuolisen vähättelyn parjaamilta opiskelijoilta niin vahvaa omistautumista, että syöksymme burn out -kierteisiin.

Minulla nimittäin ei ole aikaa. Ei ainakaan siihen 27 työtuntiin opintopistettä kohden, joka meille esitetään akateemisen suorituksen keskiarvona. Ajatus on tarpeeksi läkähdyttävä jo pelkkänä takaraivossa sykkivänä alisuoriutumisen pelkona. Palautuminen puolestaan on mahdotonta pienessä yksiössä, jossa työ ja hupi sekoittuvat toisiinsa.

Opiskelijoiden uupumusta mitattiin Helsingin yliopiston tekemässä tutkimuksessa vuonna 2020. Ei ihme, että kyselyyn vastanneista hälyttävät 60 prosenttia kertoi olevansa joko täysin uupunut tai riskissä uupua.

Tulokset eivät ole vain koronan sivutuotetta, sillä täydellisyyden tavoittelu on ohjannut myös ystävieni arkea jo vuosia. Opiskelun ylisuorittaminen ei riitä, vaan tulevaisuuden menestyjinä meidän tulee olla skarppeja kaikilla muillakin elämän osa-alueilla. Näitä haitallisia ajatusmalleja voimme oppia purkamaan.

Viimeksi uutenavuotena lupasin korvata reality-sarjojen seuraamisen järkevämmällä ajanvietteellä, kuten Yuval Noah Hararin tuotantoon perehtymisellä. Tämä lupaus tulee kariutumaan viimeistään Temptation Islandin uuden kauden alkaessa, enkä haluaisi potea siitä huonoa omaatuntoa.

Ehkä olisikin aika uusille lupauksille.

Voit kuunnella kolumnin tästä:

Podcast: Embed