Zilleniaalina, milleniaalin ja z-sukupolven väliinputoajana, minulle on ollut työelämässä aina oletusarvoista, että työhyvinvointi ei ole pelkkiä yksittäisiä virkistyspäiviä tai korulauseita. En halua ottaa esikuvikseni niitä kolme–nelikymppisiä, jotka keikkuvat kerta toisensa jälkeen burn outin partaalla. Pelko työntekijöiden uupumisesta näkyy onnekseni myös esihenkilöiden johtamistyylissä: niin toimitusympäristössä kuin kaupan kassalla olen kuullut pomoltani huolehtivan kommentin: ”Muistathan, ettet tee liikaa töitä.”

Yksi esihenkilön tehtävistä onkin huolehtia alaistensa hyvinvoinnista. Säännölliset keskustelut työn sisällöstä ja sen kuormittavuudesta, kannustavan työilmapiirin luominen ja tarvittava ohjaus on luultavasti jokaisen hyvän pomon muistilistalla. Siinä ei kuitenkaan ole mitään mieltä, että alaisistaan huolehtiminen johtaa pomon itsensä uupumiseen.

Työ- ja vapaa-ajan erottaminen listataan usein yhdeksi tärkeimmäksi keinoksi palautua töistä ja pitää huolta omasta hyvinvoinnista. Olen ottanut opikseni muiden virheistä, ja päättänyt että kiireettömät työasiat hoidetaan aina työajalla. Siis aina. Tämä ei ole koskaan ollut yhdenkään esimieheni mielestä ongelma – oikeastaan olen aika varma, että vain muutama on edes huomannut, että toimin näin. Niin oletusarvoista on, että kenenkään ei tarvitse olla saavutettavissa 24/7.

Mutta ne pomot, jotka huolehtivat niin kovasti siitä, että etten tee liikaa töitä tai väsy, eivät suo samaa – työstä vapaata vapaa-aikaa – itselleen.

Tiedän, että ihmiset ovat erilaisia: jollekin työn ja vapaa-ajan erottaminen ei edes ole mielekästä, ja ehkäpä joku tekee seuraavan viikon tunteja sisään parin tunnin ajan viikonloppuna.

Olen kuitenkin toistuvasti huomannut, että etenkin nuorehkot pomot – juuri ne kolmi–nelikymppiset – ovat paikalla minua varten päivän ja viikon jokaisena hetkenä. On helpottavaa, että voin soittaa yllättävissä ja vaikeissa tilanteissa ja kysyä neuvoa kesken työpäivän, vaikka pomoni on jo kotona. Mutta minulle tulee melko syyllinen olo, kun viikonloppuna hihkaisen työpaikan Whatsapp- tai Teams-keskusteluun pikkuriikkisiä huomioita ja saan vastauksen heti. Kuuden viikon päässä olevaa työvuorotoivettani ei tarvitse käsitellä lauantai-iltana, ja uskon että varastoon siirretty viallisten tuotteiden pakkaus pärjää seuraavaan aamuun ilman, että pomoni keskeyttää illallisensa kuitatakseen ”asia ok”.

Kyllä, vastuullinen ja ymmärtävä esihenkilö pitää huolta alaistensa hyvinvoinnista. Mutta samalla, kun itse jätän työt työpaikalle, haluan muistuttaa, että pomoni saa tehdä samoin. Minun viestiäni ei tarvitse kuitata sunnuntaiyönä kello kaksi. Nähdään töissä vasta maanantaina!