YTHS:n verkkopalveluja on kehitetty, mutta hoitoon pääseminen on ruuhkien vuoksi vaikeaa.

Alkuvuodesta YTHS:n piiriin kuuluvien opiskelijoiden määrä tuplaantui – Laajeneminen aiheutti ruuhkia, koska uusia työntekijöitä ei pystytty perehdyttämään ajoissa

YTHS on lähes vuoden ajan vastannut sekä yliopisto- että ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta. Alkuvuoden ruuhkat onnistuttiin purkamaan Tampereen toimipisteillä maalis-huhtikuun aikana.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n Tampereen toimipisteille on kuluneena vuonna rekrytoitu yli 400 uutta työntekijää. Lisäys on seurausta alkuvuonna voimaan tulleesta korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltoa koskevasta lakimuutoksesta. Tällöin YTHS:n hoidon piiriin lisättiin AMK-opiskelijat, ja asiakasmäärä nousi 270 000:een.

YTHS keskisen aluejohtaja Anna Arola-Järvi kertoo, että koronapandemian myötä koko maassa jylläävä hoitajapula ei ole vaikuttanut YTHS:n toimintaan Tampereella. Tästä huolimatta ruuhkaa on etenkin mielenterveyspalveluissa.

Ruuhkaantuminen alkoi, kun valtion budjetin YTHS:n laajennukselle varattu summa saatiin käyttöön vasta, kun AMK-opiskelijat lisättiin hoidon piiriin, kertoo Arola-Järvi. YTHS:n varoista 77 prosenttia tulee valtiolta ja 23 prosenttia opiskelijoiden maksamista terveydenhoitomaksuista, joten valtion tuki oli välttämätön uusien työntekijöiden perehdyttämisen aloittamiseksi. Näin tukos pääsi syntymään, ennen kuin uudet työntekijät pääsivät tekemään työtään täysimääräisesti.

Ruuhkaa yhä purettavana

Tampereen toimipisteissä pahin ruuhka saatiin purettua maalis-huhtikuun aikana. Tilanteen normalisoiduttua ruuhkaa kertyy Arola-Järven mukaan pääasiassa kahteen paikkaan. Etenkin alkuviikosta hoitoonpääsyssä, eli puhelin- ja verkkopalveluissa, on tungosta. Arola-Järvi korostaa, että loppuviikosta tai iltapäivisin tavoitettavuus on usein parempi.

Toisena ongelmakohtana Arola-Järvi pitää jonoja yleislääkärille. Tampereen toimipisteillä riittää lääkäreitä, mutta tarve palveluille on resursseja suurempi. Tilannetta pyritään ratkaisemaan tekemällä työnjako hoitohenkilökunnan välillä tapauskohtaisesti.

– Joitain tapauksia hoidetaan mahdollisimman pitkälle sairaanhoitajan kanssa, kun taas joissain tapauksissa on parempi tarkastaa tilanne heti lääkärillä.

Opiskelijat vastuutiimeille tutuiksi

Lakiuudistuksen myötä YTHS:n toimintamalli uudistettiin kansallisella tasolla. Nyt opiskelijat soittavat paikallisen numeron sijaan valtakunnalliseen numeroon, josta heidät ohjataan omalle toimipisteelleen. Toimipisteillä jokainen opiskelija on sijoitettu tiettyyn vastuutiimiin. Arola-Järven mukaan vastuutiimit sekä sujuvoittavat YTHS:n toimintaa että tekevät asioinnista opiskelijalle miellyttävämpää.

–  Opiskelija, joka tarvitsee YTHS:n palveluita usein, tulee tiimille tutuksi.

Lue täältä, mitä mieltä tamperelaiset opiskelijat ovat YTHS:n palveluista kuluneen vuoden ajalta.