Kuvittele, että olet parikymppinen varusmiespalvelusta suorittava mies. Toimit varusmiesjohtajana esimiesasemassa.
Havaitset, että samaa sotilasarvoa oleva vertaisesi on nainen. Puolijoukkueteltan hämärässä valossa kerrot naiselle, että haluaisit ottaa hänestä kuvan ilman vaatteita.
On tosiasia, että naiset ilmoittavat kielteisestä kohtelusta miehiä useammin. Jokainen ilmoitetuista tilanteista on tasa-arvon vastainen. Nainen kertoo kantahenkilökunnan upseerimiehelle, että eräs heidän tuntemansa henkilö haluaa kuvan naishenkilöstä ”materiaalikseen”. Kun asia jää siihen, naisen mielessä ei käy ajatus, että ehkä miehetkin kokevat tällaista.
Puolijoukkueteltassa asiattoman kommentin saanut nainen ei haluaisi olla edes epätasa-arvosta kärsivä yksittäistapaus. Ei varsinkaan, kun häirintään ei puututtu, vaikka hän kertoi siitä kantahenkilökunnalle. Nainen ei kuitenkaan ole tilanteensa kanssa yksin.
Puolustusvoimat kertoo verkkosivuillaan ylläpitävänsä tasa-arvoa joka päivä. Mielestäni tasa-arvoa ei voi ylläpitää, jos se ei toteudu jokaisen kohdalla. Vaikka voihan kielteisiäkin asioita toisaalta pitää yllä.
Vuonna 2017 tutkittiin sukupuolten tasa-arvoa asepalveluksessa. Siitä selviää, että kielteinen kohtelu on vähentynyt verrattuna vuoden 2012 tutkimukseen. Naisilla on silti miehiä enemmän kielteisiä kokemuksia liittyen tasa-arvoon.
Ei riitä, että tilanne on kehittynyt parempaan suuntaan. Sukupuolten välinen tasa-arvo asepalveluksessa ei toteudu, jos yksikin kokee sukupuolensa vuoksi tuen puutetta, kiusaamista tai häirintää. Jokainen tapaus on liikaa, sillä vuosien työstä huolimatta tutkimukset kielivät epätasa-arvosta.
Naiset kärsivät tutkimuksen mukaan tuen puutteesta myös silloin, kun palveluksessa oli ollut vaikeaa. Jos rauhan aikana ryhmä ei tue jäseniään, huolestuttaa ajatus tuen puutteesta mahdollisessa sotatilanteessa. Vaikeuksien keskellä yksikin tasa-arvon vastainen tapaus on ongelmallinen.
Sukupuolten välinen tasa-arvo ei asepalveluksessa toteudu, jos yksikin kärsii naiseudestaan.
Puolijoukkueteltan naiselle sanotaan, että hän ei ymmärrä puhetta. Kenellä on vastuu siitä, että tuollaisia kommentteja ei sukupuolen vuoksi lausuttaisi?
Jo paljon ennen varusmiespalvelukseen astumista varushenkilöt ovat saaneet kosketusta siihen, mitä tasa-arvo on. Puolustusvoimien lisäksi vastuuta tasa-arvon toteutumisesta sukupuolten välillä on varhaiskasvatuksella.
Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta on ollut olemassa vuodesta 1986, jo pitkään ennen nykyvarusmiehen syntymää. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2016 selvityksen sukupuolten tasa-arvon edistämisestä varhaiskasvatuksessa. Siinä kerrotaan, että varhaiskasvatuksessa on ilmennyt epätasa-arvoisia toimintatapoja, vaikka laissa sukupuolten tasa-arvo on kirjattu yhdeksi varhaiskasvatuksen tavoitteeksi.
Vaikka varhaiskasvatuksessa olisi ilmennyt epätasa-arvoisia toimintatapoja, ei syyttävää sormea voi osoittaa vain sitä kohti. Vuonna 2018 julkaistiin tutkimus, joka käsitteli esimerkiksi puolustusvoimien organisaationaalisia muutoksia. Sen mukaan rakenteelliset muutokset miesvaltaisessa organisaatioissa eivät suojele naisia. Muutosten vaikutukset osuvat silti raskaimmin naisiin. Voisi siis todeta, että epätasa-arvo voi nousta myös puolustusvoimien organisaation sisältä. Pahimmillaan yksittäiset tasa-arvon vastaiset tapaukset toistavat rakenteita, jotka nousevat kaukaa kasvatuksesta tai suuren organisaation sisältä.
Jotain kehitystä vastuun kantamisessa on täytynyt tapahtua, koska tutkimuksen mukaan tasa-arvotilanne on mennyt parempaan suuntaan. Kun nainen puolijoukkueteltassa kuuntelee varusmieskollegan henkilökohtaisesti hänelle osoittamaa seksuaalissävytteistä heittoa, tämä ei kuitenkaan lohduta.
Sukupuolesta riippumatta palveluksen sisältö ja vaatimukset ovat samat. Puolustusvoimat myös osallistui vuoden 2017 tutkimuksen tekemiseen. Siitä selviää, että naiset ovat ilmoittaneet kiusaamisesta ja eriarvoisesta kohtelusta miehiä useammin. Voisi siis ajatella, että kaikki miesten kokemat vääryydet eivät nouse esille, sillä he eivät ilmoita niistä yhtä usein kuin naiset. Tästä pohdinnasta ei puolijoukkueteltan naiselle ole kuitenkaan käytännön häirintätilanteessa hyötyä.
Vaikka tasa-arvon toteutumista pyritään edistämään ja osittain se myös jo toteutuu, epätasa-arvon ja tasa-arvon laadut eroavat toisistaan. Samat palvelustehtävät sekä vaatimukset ja osittain parantunut tilanne ovat eri kategoriaa kuin seksuaalinen häirintä, kiusaaminen ja syrjintä. Jälkimmäiset kohdistuvat erityisesti naisiin ja vaikuttavat negatiivisesti yksilötasolla.
Minä olin se puolijoukkueteltan nainen.
Riippumatta samoista tehtävistä tai samojen varusteiden kantamisesta olin armeijassa varusmieskollegani sanoin ”se muija”, joka edelleen roikkui mukana. Äijäkulttuuriin heittäytyneenä vitsailijana taas kuulin olevani armeijassa miesten perässä. Sukupuolten välinen tasa-arvo ei asepalveluksessa toteudu, jos yksikin kärsii naiseudestaan.
Jutussa on hyödynnetty muun muassa tutkimustietoa kolmesta eri tutkimuksesta.