Niin se vaan tapahtui, että suomalaisille annettiin kesällä 2021 viidennet vaalit, kun ihana, kamala sote-uudistus saatiin maaliin. Vastasyntyneen aluevaalivauvan yllä leijui kuitenkin jo tuolloin harmaita pilviä: kunnallisvaalien äänestysprosentti kesäkuussa oli jäänyt ikävän alhaiseksi. Mediassa alettiin heti epäillä, riittäisikö suomalaisilla intoa vielä yksiin vaaleihin.

Aluevaalit ovat jatkossa osa demokratiaamme, olipa niiden perustaminen sitten hyvä tai huono idea. Niissä päätettävät asiat ovat elintärkeitä – mitäpä muutakaan terveydenhuolto ja pelastustoimi voisivat olla.

Mutta kun toimittajien kirjoittamia otsikoita lukee, koko vaalit saattavat alkaa tuntua lähinnä kiusallisilta. Ilta-Sanomien elokuisen pääkirjoituksen otsikko täräyttää hyvissä ajoin ennen vaaleja: Suomen tylsimmät vaalit odottavat jo nurkan takana – kuka jaksaa innostua aluevaaleista? Yhtä lannistavia otsikoita on nähty muissakin medioissa.

En voi olla miettimättä, mitä vaikutusta tällaisella otsikoinnilla on äänestysaktiivisuuteen. Jos lööpit nauravat uusille vaaleille ivailevasti, nauru tarttuu varmasti mediankuluttajiin ja jättää jälkeensä välinpitämättömyyttä.

Suomalaiset toimittajat kokevat usein, ettei heidän kontollaan ole kannustaa ihmisiä osallistumaan poliittiseen toimintaan. Tampereen yliopiston tekemä, suomalaistoimittajien arvoja kartoittanut tutkimus vuodelta 2014 kertoo, että 48 prosenttia toimittajista kokee poliittiseen toimintaan kannustamisen vain vähän tai ei ollenkaan tärkeäksi tehtäväksi medialle. Jakaumaa kuitenkin on – toisaalta puolet kokee tehtävän jonkin verran tai hyvin tärkeäksi.

Moni toimittaja ottaa mielellään roolikseen esiintyä vallan räksyttävänä vahtikoirana ja poliitikkojen uusien kyhäelmien kyynisenä mutta nokkelasanaisena kritisoijana. Kyllähän me näitä sananiekkoja tarvitsemme, mutta joskus kannattaa katsoa kaikkea vähän korkeammalta. Matala äänestysprosentti ja välinpitämättömyys yhteiskunnallisia kysymyksiä kohtaan ei missään nimessä ole median tai demokratian etu.