Kuvittele itsesi kevääseen 2023. On huhtikuun toinen päivä ja olet äänestämässä eduskuntavaaleissa. Ymmärrätkö, mihin kaikkeen äänesi lopulta vaikuttaa?
Äärioikeistolaisuus on normalisoitunut Euroopan poliittisessa ilmapiirissä, eikä tällaisia ajatuksia omaavien puolueiden kannatusta havaita enää samankaltaisena ongelmana kuin aiemmin. Ideologia perustuu kolmeen pääajatukseen: etnisen kansakunnan korottamiseen, muukalaisvihaan ja eliitin vastaisuuteen. Esimerkiksi Italiassa ja Puolassa valtaapitävät äärioikeistolaiset puolueet.
Myös Suomessa perussuomalaisten retoriikassa on paljon äärioikeistolaisen populismin piirteitä. Tilastokeskuksen mukaan heidän äänestysprosenttinsa vuonna 2019 oli jopa 17,2 prosenttia.
Miksi tällainen politiikka on nostanut kannatustaan ja miten sen yhteiskunnallinen normalisoituminen on voinut tapahtua?
Tärkein ja selkein syy on kriisien aiheuttamat jälkiongelmat. Saksalaistutkimus on osoittanut, että kriisit lisäävät äärioikeiston kannatusta. Äärioikeistolainen politiikka perustuu kärkkääseen retoriikkaan ja muutosten vaatimiseen. Useimmiten siihen liittyy myös vahvaa muukalaisvihaa ja eri etnisten ryhmien syyttämistä valtion ongelmista.
Erityisesti kriisien jälkeisenä aikana tällainen retoriikka tuntuu vetoavan äänestäjiin. Ihmiset vaikuttavat kaipaavan vahvaa johtajaa, joka ottaa asiat käsiinsä. Ja sitä äärioikeistolaiset puolueet pyrkivät tarjoamaan.
Myös kansalaisten tunne siitä, että muut puolueet ovat epäonnistuneet, lisää äärioikeiston kannatusta. Erityisesti finanssikriisien voidaan nähdä johtuneen vääränlaisesta poliittisesta otteesta, joka valtaa pitävillä puolueilla on ollut. Tällöin ääripäähän suuntautuminen voi tuntua helpolta ja järkevämmältä vaihtoehdolta. Puolueiden on myös helppo valjastaa ongelmat edistämään omaa vaaliagendaansa, sillä he voivat sanomallaan vahvistaa kansalaisten tunnetta valtapuolueiden epäonnistumisesta.
Rasismia on ollut aina, mutta nykyään sen ilmaiseminen on hiljaisempaa.
Äärioikeistolaiset puolueet tarjoavat myös selkeästi erilaisen vaihtoehdon kansalaisten äänille edustuksellisen demokratian kriisin aikana. Tämä tarkoittaa siis sitä, että oikeisto–vasemmisto-akselilla olevilla puolueilla ei ole enää suurta eroa ja kaikki puolueet tuntuvat toistavan samoja vaalilupauksia vain hieman eri sanoilla. Tällaisessa tilanteessa puolue, joka tuo esille vahvoja ja kärkkäitä mielipiteitä voi tuntua kiinnostavammalta äänestysvaihtoehdolta, jos kaikki muut tuntuvat vain sulautuvan yhteen.
Ongelmaksi muodostuu se, ettei äärioikeistoon kuuluvat puolueet oikeasti ole parempia vaihtoehtoja, vaikka retoriikkansa perusteella siltä kuulostaisivat. Itse en äänestäisi puolueita, jotka käyttävät ideologiassaan rasismia ja syyttävät ongelmista muita etnisiä ryhmiä.
Huolestuttavimpana syynä äärioikeistolaisten ideologioiden normalisoitumiselle on se, että rasismin vastustus on vähentynyt yhteiskunnassa. Rasisminvastaisuuden vähentyminen lisää äärioikeiston suosiota. Se vaikuttaisi olevan hyvin selkeä jatkumo, sillä äärioikeisto ajaa rasistisia arvoja, jotka kansalaiset rasismin vastustuksen vähenemisen myötä hyväksyvät helpommin.
Rasismia on ollut aina, mutta nykyään sen ilmaiseminen on hiljaisempaa. Tuntuu, ettei monien äärioikeistolaisten puolueiden puolueohjelmia edes nähdä varsinaisesti rasistisina. Sitä äärioikeistolaisuuden normalisoituminen yhteiskunnassamme tuottaa. Jos jokin asia nähdään luonnollisena osana yhteiskuntaa, sitä ei ehkä osata niin helposti arvioida kriittisesti tai nähdä ongelmallisena.
Rasismi on myös kovin sisäistetty osa melkein kaikkia valkoisia länsimaalaisia. Sen juuret juontavat niin syvälle historiaan, että sen kitkemiseksi tarvitaan tietoista aivotyötä joka ikiseltä ihmiseltä. Sitä eivät kaikki vain viitsi tai halua tehdä.
Itse en ainakaan pidä äärioikeistolaisuuden normalisoitumista kovinkaan mairittelevana asiana meille eurooppalaisille. Haluammeko todella antaa tukemme puolueille, jotka käyttävät hyödykseen rasismia ja muukalaisvihaa?
Olisi tärkeää kouluttaa ihmisiä ja lisätä myös medialukutaitoa, jotta ääriliikkeiden viestintä tunnistettaisiin paremmin ja sitä voitaisiin aktiivisesti vastustaa. Esimerkiksi syrjäytymisen vähentäminen on tärkeä osa radikalisoitumisen ennaltaehkäisyä. Myös tuloerojen pienentäminen vaikuttaisi siihen, ettei äärioikeistolla olisi niin paljon ongelmia, joista syyttää johtajia.
Tällä hetkellä suurin osa meistä on vielä pahoja ihan tavallisella tavalla – annamme hiljaisen hyväksyntämme puolueille, jotka lopulta ajavatkin arvojemme vastaista politiikkaa. Matka radikaalimpaan tilanteeseen ei kuitenkaan ole pitkä.
Jutussa on hyödynnetty lähteenä myös väitöskirjatutkija Jon Järviniemen radiohaastattelua sekä kirjaa Liikkeitä laidasta laitaan: populismin nousu Euroopassa (2011).