Törmäsin erikoiseen “Kuinka woke olet” -testiin Helsingin Sanomissa. Ingressissä väitetään, että korkeat ”woke-pisteet” saaneilla on enemmän masennusta ja ahdistusta. Testi ei siitä myöskään parantunut, vaan asetti ihmisoikeusasiat, kuten transihmisten olemassaolon, virheellisesti mielipidekysymyksiksi.

Woke on termi, jolta on ollut hankala välttyä viime aikoina. Termi vilisee sosiaalisen median keskusteluissa ja erilaisissa journalistisissa sisällöissä. ”Kuinka woke olet” -testit saavat minut ajattelemaan, ettei termiä ymmärretä tai toisinaan edes haluta ymmärtää.

Mitä woke sitten oikein tarkoittaa?

Suorana suomennoksena woke tarkoittaa heräämistä ja hereillä olemista. Poliittisena terminä se viittaa hereillä olemiseen suhteessa yhteiskunnan eriarvoistaviin rakenteisiin. Woke tarkoittaa siis aktiivista toimimista yhteiskunnan epäkohtien muuttamiseksi.

Voidakseen todella ymmärtää termin merkityksen, tulisi tiedostaa myös sanan alkuperä. Woke ei ole somekansan keksimä uusi trendisana, vaan sitä on käytetty ensimmäisen kerran poliittisessa merkityksessä jo vuonna 1962 New York Timesin artikkelissa, jonka kirjoitti afroamerikkalainen William Malvin Kelley. Woke juontaakin juurensa Yhdysvaltoihin afroamerikkalaisten yhteisöihin ja termin alkuperäinen merkitys koski pääasiassa rasismia ja siihen liittyviä kansalaisoikeuskamppailuja.

Nykypäivänä woke koskee laajemmin erilaisia marginalisoituja ihmisryhmiä ja se voi viitata esimerkiksi sukupuoleen tai seksuaalisuuteen.

Woken pyrkiessä antamaan tilaa yhä useammille vähemmistöjen äänille, tuntuu turhauttavalta nähdä mediassa pohdintaa “woke-hulluudesta”. En usko, että termistä väittely edistää yhtään mitään.

Sen sijaan tulisi pohtia, miksi ja millaisista tarpeista koko woke-kulttuuri on lähtenyt. Käsitettä tunnutaan typistävän omiin poliittisiin tarkoitusperiin sopiviksi, joko käsitettä kritisoiden tai sitä kehuen.

Feminististiseen voimaantuneisuuteen kannustava t-paita, joka on tehty lapsityövoimalla tai vain pride-kuukauden ajan kestävät kampanjat eivät ole kovin woke.

Ei ole kuitenkaan ihme, että woke on poliittisena käsitteenä polarisoitunut, sillä koko poliittinen ympäristömme on polarisoitunut. Vastakkainasettelut jyrkkenevät Suomessa taloussosiologian dosentti Arttu Saarisen mukaan. Vaikka erimielisyydet eivät demokratian kannalta Saarisen mukaan ole kielteinen asia, se ei näytä edistävän woke-kulttuurin ymmärrystä.

Polarisaation toisessa ääripäässä on woken kaupallistuminen. Feministisessä mediatutkimuksen artikkelissa tuodaan esille, kuinka oikeistopopulismin aikakaudella samanaikaisesti erilaisista vähemmistöryhmistä on tehty markkinatavaraa. Feminististiseen voimaantuneisuuteen kannustava t-paita, joka on tehty lapsityövoimalla tai vain pride-kuukauden ajan kestävät kampanjat eivät ole kovin woke.

On epäoikeudenmukaista , että erilaisten ihmisryhmien täytyy taistella ihmisoikeuksista, samanaikaisesti kun heidän kustannuksellaan tehdään rahaa. Woken kaupallistuminen ruokkii myös polarisaatiota entisestään, jos wokea ensisijaisesti vastustavat osapuolet näkevät sen vain kaupallisena trendinä.

Wokea ympäröivää vastakkainasettelua ja epätietoisuutta ei ratkaista ”woke-tasoa” testaavilla testeillä. Tämänkaltainen mediasisältö ja sen aikaansaama julkinen keskustelu eivät avaa paljoakaan woke-käsitettä ihmisille. Syntyy vain yhä suurempi kuilu wokea vastustavien ja sitä kannattavien välillä. Meidän tulisi sen sijaan kuulla useampia eri ihmisryhmiä ja ottaa vähemmistöjä huomioon. Se ei riistä keneltäkään yhtään mitään.

Jutussa on hyödynnetty Elina Tolosen haastattelua. Tolonen on tutkinut digitaalista aktivismia, julkisen keskustelun polarisoitumista ja erilaisten käsitteiden polarisoitumista.