On harvoja väitteitä, jotka ärsyttävät minua yhtä paljon kuin: “Journalismi on kadottanut objektiivisuutensa.” Kyseinen kulahtanut fraasi tipahtaa yleensä sellaisen ihmisen suusta, jonka mielestä journalismi ei puolla riittävästi hänen näkemyksiään ympäröivästä yhteiskunnasta. Kun uutinen tai muu journalistinen tuotos ei ilahduta, helpoin argumentti on todeta sen johtuvan jostain poliittisesta ideologiasta. Väite on huvittava varsinkin sen jälkeen, kun tulee todenneeksi suurimpien suomalaisten lehtien olleen alun pitäen poliittisten liikkeiden äänenkannattajia.

Helsingin Sanomien historia juontuu aina vuoteen 1889, jolloin Nuorsuomalaisen Puolueen äänenkannattajaksi perustettiin Päivälehti -niminen sanomalehti. Nuorsuomalainen Puolue liittyi 1918 Kansalliseen Kokoomukseen. Tamperelaisille ja muille pirkanmaalaisille rakas Aamulehti oli puolestaan Kokoomuksen äänenkannattaja vuoteen 1992, jolloin se julistautui sitoutumattomaksi. Keskisuomalaisen vuonna 2011 tekemän selvityksen mukaan Aamulehden sisällöistä vastaavat toimittajat sijoittuivat poliittisella kartalla oikealle tai keskelle. Lienee selvää, että 31 vuodessa lehden poliittiset sävyt eivät ole täysin kadonneet. Maaseudun Tulevaisuus taas kertoo olevansa poliittisesti sitoutumaton, mutta kuitenkin Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) pää-äänenkannattaja.

Keskustelu journalismin objektiivisuudesta on mielenkiintoinen, sillä jos tieteenkin saralla todetaan objektiivisuuden mahdottomuus, miten ihmeessä sellaista voitaisiin vaatia journalismilta? Jyväskylän yliopistossa vuonna 2015 väitellyt Saana Jukola totesi tieteen objektiivisuutta käsittelevässä väitöskirjassaan empiirisen psykologisen tutkimuksen osoittaneen, että käsitys ihmisen kyvystä tarkastella omaa ajatteluaan kriittisesti ei vastaa todellisuutta.

Jos yleisön luottamus journalismiin perustuu kokemukseen objektiivisuudesta, ehkä journalismin tehtävänä olisi valottaa, ettei arvolatauksista vapaaseen tilanteeseen ole tarkoituksenmukaista päästä. Objektiivisuuden tavoittelu nostaa esiin riskejä, kuten tasapuolisuusharhan ja julkisen keskustelun polarisoituminen. Lisäksi puolueettomuuden tavoittelu on ristiriidassa yksilön kokemuksia ja tarinoita painottavan journalistisen käytännön kanssa, sillä mitä kokemuksellisuus on, jos ei puolueellista?

Journalismin tulee perustua ennen kaikkea totuudenmukaisuuden tavoitteluun, eikä totuus ole yhtä kuin puolueettomuus. Journalismin objektiivisuutta käsittelevässä keskustelussa tärkeintä olisi muistaa, että jos asioita ovat tekemässä ihmiset, toiminta tulee aina olemaan värittynyttä mielipiteillä, arvolatauksilla ja ideologioilla. Parhaimmassa tapauksessa tämän tosiasian tunnustaminen tarjoaa toisenlaisen työkalun journalististen tuotosten tekemiseen ja arviointiin. Journalismin pitääkin olla puolueellista. Esimerkiksi silloin journalismin on valittava puolensa, kun on kyse ihmisoikeuksista, sananvapaudesta ja demokratiasta.