Kun Pirita, 36, alkoi yrittää lasta, hän allekirjoitti tulevan lapsensa isän kanssa aiesopimuksen. Pirita oli päättänyt ryhtyä kumppanuusvanhemmaksi.
– Siinä oli legendaarinen kuvio, kun muutamat suhdeasiat menee mönkään ja biologinen kello alkaa tikittämään. Ja suoraan sanottuna olin ehkä kyllästynyt heteromiesten juttuihin, hän naurahtaa.
Kumppanuusvanhempana Pirita jakaa vanhemmuuden lapsensa isän kanssa, mutta vanhempien välillä ei ole ollut missään vaiheessa romanttista suhdetta. Hän kuvailee kumppanuusvanhemmuutta suunnitelluksi eroperheeksi.
Välillä Piritan perhemuotoa ihmetellään ja epäilläänkin. Joidenkin on vaikea uskoa, ettei vanhempien välillä ole koskaan ollut mitään kaverisuhdetta kummempaa. Virallisissa yhteyksissä Pirita tulkitaan yksinhuoltajaksi, vaikka hän jakaa vanhemmuuden tasan lapsen isän kanssa.
– Isyydentunnustus oli tietenkin vähän erikoinen, koska siinä yksi oleellinen kysymys on, että oletteko harrastaneet seksiä. Sitten kun aloitetaan sillä, että ei olla, koska olemme tehneet lapsen koti-inseminaatiolla, niin se on ihan mielenkiintoinen keskustelu.