– Musta on haluttu hirveästi kirjoittaa sellaisia juttuja, että olen vain ryhtynyt aktivistiksi ja se on ollut sellasta voimaantumista. Koen itse, että kyse on enemmän pakosta ja luontaisesta tarpeesta kuin jostakin suuresta inspiroitumisesta.

Näin kuvailee omia innostuksen lähteitään tamperelainen ihmisoikeusaktivisti ja sanataiteilija Piki Rantanen. Rantaselle tarve marssia oman rummun tahtiin on ollut selkeä aivan elämän alkumetreiltä saakka.

26-vuotias Rantanen syntyi Uudessakaupungissa, pienehkössä kunnassa Suomen länsirannikolla. Joukosta erottuvalle ympäristö ei aina ollut helpoin mahdollinen.

– Se oli aika rankkaa, sekä henkilökohtaisista syistä että vallitsevien asenteiden takia. Uudessakaupungissa ilmapiiri on edelleen todella ahdas. Esimerkiksi presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella eniten äänestettiin Jussi Halla-ahoa. Se kertoo aika paljon.

Rantanen oli esiintyjäluonne jo hyvin nuorena. Tämä johti pikkupaikkakunnalla erinäisiin sosiaalisiin hankaluuksiin. 2000-luvulla muut lapset eivät aina osanneet arvostaa luovia harrastuksia.

– En ollut mikään siisti luokan pelle, vaan kirjoitin joulunäytelmät ja esitin omia runojani muille oppilaille muuten vaan. Sillä ei kartutettu coolin skidin asemaa.

Luovuus elämän rakennuspalikkana

Jo 12-vuotiaana Rantanen päätti muuttaa pois ja lähti Pälkäneelle suorittamaan yläasteensa sisäoppilaitokseen Anna Tapion kouluun. Tämän jälkeen tie jatkui Tampereelle, ja kaupungista on kymmenen vuoden aikana muotoutunut Rantaselle koti.

Vaikka palo luovaan itseilmaisuun oli aiheuttanut myös oudoksuntaa, on se ollut Rantaselle myös tärkeä voimavara, joka on auttanut löytämään oman äänen. Esimerkiksi runokeikkailun aloittaminen on saanut syntynsä halusta liikkua eteenpäin hankalasta elämänvaiheesta.

– Vuonna 2018 uskalsin pistää stopin todella vaikealle elämäntilanteelle, ja totesin joutuvani valitsemaan, muserrunko pysyvästi vai lähdenkö rakentamaan elämääni uudestaan. Kun pahin mahdollinen oli jo tapahtunut, sosiaaliset estot katosivat ja pystyin vain tekemään ilman että pelkäsin nolostumista.

Rantanen aloitti esiintymisensä ensiksi open miceissa eri puolilla Tamperetta, ja päätti lopulta alkaa vetää omia keikkoja Cafe & Bakery Mimosassa. Ajatus laajeni Runoja mun päästä -konsepti-iltoihin, joihin löysi tiensä kiitettävä yleisö somemarkkinoinnin ja puskaradion kautta. Nykyään Rantanen keikkailee ympäri Suomea monenlaisissa yleisötapahtumissa.

Rantaselle on hyvin luontaista, että aktivismi ja taide kulkevat käsi kädessä. Tasa-arvo- ja ihmisoikeusteemat näkyvät Rantasen somekanavien lisäksi myös hänen runoissaan, ja hän on esiintynyt esimerkiksi mielenilmausten yhteydessä. Tähänastisen esiintyjänuran mieleenpainuvimpia hetkiä on ollut muun muassa runokeikka vuonna 2019 Tampereen Keskustorilla järjestetyn Ilmastolakko-mielenosoituksen yhteydessä.

Vahvuudet löytyvät haasteiden kautta

Myös Teatteri Telakan ohjelmistoon kuuluvaan Synnytystalkoot – Pullantuoksuinen kabaree lisääntymisestä -näytelmään osallistuminen on Rantaselle tärkeä projekti. Teatteri on ollut yksi Rantasen ensirakkauksista, ja hän on osallistunut eri produktioihin esimerkiksi opiskelijateatteri Äärirajassa. Matkan varrella Rantanen tutustui myös Synnytystalkoiden ohjaajaan Meri-Maija Näykkiin.

– Meri-Maija luottaa mun osaamiseen ja pyysi mua siksi tähän mukaan. Tässä projektissa on ollut ihanaa päästä hyödyntämään monenlaista luovaa osaamista. Luottamus työryhmän sisällä on todella vahva.

Esiintyjän uran uurtaminen onkin kartuttanut nimenomaan luottamusta itseen ja muihin.

– Ihmiset haluaa nykyään tehdä mun kanssa yhteistyötä ja tulla mun keikoille niiden samojen piirteiden takia, joiden vuoksi mua on lapsena kiusattu. Näin jälkikäteen reflektoidessa on tullut selväksi, että olin yksinkertaisesti täysin väärässä ympäristössä silloin.

Entä minkä neuvon Rantanen nyt aikuisena antaisi pikkukaupungin nuorelle, joka samoin tavoin etsiskelee vahvuuksiaan ja paikkaansa maailmassa?

– Kroonisena huolehtijana oppii helposti miettimään sitä, mikä on pahinta mitä voisi tapahtua. Itseäni on paljon auttanut se, että on lähtenytkin pohtimaan, mikä voisi olla parasta mitä voisi tapahtua. Aina ei voi arvata lopputulosta, mutta se paras mahdollinen on aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto.