Tilastokeskuksen mukaan fossiilittoman sähkön osuus oli Suomessa 94 %, ja kotimainen tuotanto kattoi lähes koko sähkön tarpeen. Suomen sähköntuotanto on ollut hieman alle 78 terawattituntia, joka on 13 % enemmän kuin edellisvuonna, selviää Tilastokeskuksen tiedotteesta.
Suurin osa sähköstä tuotettiin uusiutuvilla energialähteillä, kuten tuulivoimalla ja vesivoimalla. Samalla ydinvoiman osuus kasvoi merkittävästi. Tilastokeskuksen yliaktuaari Piia Purhon mukaan kasvu oli odotettavissa.
Ydinvoiman osuus nousi Olkiluoto 3 -ydinvoimalan käyttöönoton myötä, joka kattoi hieman yli kolmanneksen kotimaisesta sähköntuotannosta. Vastaavasti fossiilisten polttoaineiden osuus sähkön tuotannosta väheni selvästi.
– Tähän vaikuttaa se, että on rakennettu lisää tuotantolaitoksia, erityisesti ydinvoimaa. Suomi pystyy tuottamaan entistä enemmän sähköä itse.
Nettotuonti laskussa ja uusiutuvat energianlähteet nousussa
Sähköntuotanto Suomessa vuonna 2023
- Yli puolet Suomen sähköntuotannosta saatiin uusiutuvista energialähteistä vuonna 2023.
- Ydinvoiman osuus kotimaisesta sähkön tuotannosta kasvoi 35 %.
- Kaukolämmön tuotanto nousi edellisvuodesta alle prosentin verran.
- Kaukolämmön tuotannossa polttoaineiden käyttö on vähentynyt.
- Aurinkovoiman tuotanto kasvoi 83 % ja tuulivoima tuotti 22 % enemmän sähköä kuin vuonna 2022.
Suomessa sähkön kokonaiskulutus laski hieman. Nettotuonti ulkomailta oli vain 2 %, mikä oli 86 % vähemmän edellisvuoteen verrattuna. Nettotuonnilla tarkoitetaan, että tuontimäärästä on vähennetty vienti. Sähkön tuontitarpeen vähenemistä selittää Suomen kasvanut sähköntuotanto.
– Jos Suomelle ei ole tarvetta tuoda sähköä muista maista, nettotuonti vähenee. Nettotuonnin määrään vaikuttaa myös vienti eli onko kysyntää suomalaiselle sähkölle.
Aurinkovoiman tuotanto kasvoi 83 % ja tuulivoiman tuotanto 22 % verrattuna vuoteen 2022. Aurinko- ja tuulivoiman tuotantoon vaikuttaa suotuisten sääolosuhteiden lisäksi myös suurentunut tuotantokapasiteetti. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi tuotantolaitosten määrää.
– Tuotantokapasiteetin kasvu on tärkeää. Kuitenkin sääolosuhteet voivat vaikuttaa tuotantoon suurilla vaihteluilla. Tässä mielessä sääolosuhteet ja kapasiteetin kasvaminen kulkevat käsi kädessä.