Toukokuun 4. päivänä vuonna 2015 laskettiin postin matkaan satoja tuhansia kirjeitä, joita suomalaiset asepalveluksensa suorittaneet odottivat saapuvaksi, kenties enemmän kuin mitään aikaisempaa postia elämässään. Kun vihdoinkin laatikosta pääsi nostamaan tornilogolla koristellun kuoren, avattiin sisältöjä kädet väristen läpi maamme, aina Hangosta Petsamoon.
Kirje toi saajalleen varmistuksen siitä, että isänmaa tarvitsi häntä edelleen. Moni kiljaisi onnesta, osa hyväksyi kohtalonsa. Jotkut kokivat menettäneensä miehisyytensä peruskiven jalkojensa alta. Mystinen reserviläiskirje sisälsi viimeisen sanan siitä, löytyykö paikka sodanajan rivistöistä, sijoitetaanko sinut turvaamaan yhteiskunnallisesti elintärkeitä tehtäviä työnantajasi palvelukseen vai jäätkö ilman tehtävää, kun suuri kansallinen kriisi uhkaa jälleen itsenäisyyttä.
Helmikuussa 2014, röhnöttäessäni palvelustovereideni tavoin tupamme jakkaroilla, saapui maailmalta viesti Venäjän aloittamasta Krimin miehityksestä. Tämä sai ryhmässämme välittömästi aikaan irrationaalisen pelon sodasta: meneekö ensi kesä sittenkin linnoitusten kaivuutöissä?
Vuoden vierähtäessä rauhassa pääsin vuorollani taituroimaan keskustelua nostattaneen kuoren auki. Suhtauduin näkemääni tyynesti: paikka kunnian kentiltä oli varattuna, mikäli tarvetta kahinoinnille tulevaisuudessa syntyisi.
Monelle kirjeen kertoma päätös oli kuitenkin se viimeinen niitti.
Eropäätös on yksi ihmiselämän haastavimmista valinnoista. Oli kyse sitten ihmissuhteesta, työelämästä tai jostain vielä ylevämmästä: syntymämaansa puolustamisesta aseellisesti. Koska ero pitää usein perustella ensin itselleen, avittivat edellä mainitut käännekohdat monen reserviläisen päätöksentekoa. Vuoden 2014 aikana lämmennyt kiihkeä turvallisuuspoliittinen keskustelu yhdistettynä reserviläiskirjeeseen synnytti ensimmäiset tuntuvat piikit eroajien määrissä.
Reservin jättäjästä saattaa tuntua siltä, että jäisi loppuelämäksi yksin ’’salaisuutensa’’ kanssa.
Reservistä eroaminen onnistuu rauhan aikana omalla ilmoituksella. Vakaumustaan ei tarvitse erikseen perustella. Aseistakieltäytyjäliiton järjestökoordinaattori Aku Kervinen nostaa esille, että oikeus kieltäytyä reservistä pohjautuu ensisijaisesti mielipiteen, omantunnon sekä ajatuksen vapauteen.
Kuuntele, mitä järjestökoordinaattori Aku Kervinen kertoo oikeudesta kieltäytyä reservistä.
Ajat rauhoittuivat ja määrät normalisoituivat hiljalleen, kunnes Suomi kohtasi jälleen kansallista turvallisuutta ja yhtenäisyyttä järisyttäneet tapahtumat: vuonna 2022 alkaneen sodan Ukrainassa ja Suomen liittymisen osaksi puolustusliitto Natoa vuonna 2023. Tähän päälle laskettuna muut maailmalla käytävät aseelliset konfliktit, ja reservistä eroajien määrä on räjähtänyt tuhansiin.
Asepalveluksella on poikkeuksellinen kyky yhdistää ihmisiä sukupolvien yli. Jaetut kokemukset pakkasesta, valvotuista vuorokausista ja rankoista harjoituksista tekevät tuntemattomasta ystävän hetkessä.
Sosiaalipsykologian professori Klaus Helkama käsittelee vuonna 2015 julkaistussa teoksessaan suomalaisia arvoja. 2000-luvulla korostuvat eritoten lähimmäisestä huolehtiminen ja turvallisuus. Ei ole siis ihme, että maanpuolustuksella on niin vahva merkitys yhteiskunnassamme.
Sotahistoria ja sitä seurannut kunniavelan käsite voivat synnyttää omassatunnossa melkoisen syyllisyyden tunteen, kun erohakemusta allekirjoittaa. Reservin jättäjästä saattaa tuntua siltä, että jäisi loppuelämäksi yksin ’’salaisuutensa’’ kanssa.
Istuin taannoin ravintolan pöydässä ystäväni kanssa, joka ei ole suorittanut asepalvelustaan vapautuksen takia. Samaan pöytään istuutui myös tuoreeltaan naimisiin päässyt pohjanmaalainen isäntä häidensä jatkoilta. Koska muutakaan keskustelunaloitusta ei löytynyt, tukeuduimme armeija-aikojen muisteloon. Kun lopulta ystäväni palvelusluokka selvisi, tyrehtyi keskustelu välittömästi. Sulhanen nousi pizzalaatikkonsa kanssa ja tokaisi: ’’Elämässä on kaksi tarkoitusta. Saada naista ja käydä armeija. Nyt olisi kiväärille töitä.’’
Tässä kenties piilee ongelman ydin. Moni hyökkää herkästi yksittäisiä henkilöitä vastaan, jotka eivät koe Suomea puolustamisen arvoiseksi, ja kuvittelevat koko siviilipuolen olevan löysiä maanpettureita, jotka ansaitsevat rangaistuksen. Vastakkaista osapuolta ei haluta ymmärtää, koska hänen ajatusmaailmansa poikkeaa niin vahvasti omasta näkökannasta. Keskinäistä, ymmärtävää ja rakentavaa dialogia ei näytä kahden osapuolen välillä löytyvän edelleenkään.
Tutkijat Jarkko Kosonen, Alisa Puustinen ja Teemu Tallberg ovat julkaisseet artikkelin, jossa käsitellään siviilipalvelusvelvollisten ja reservistä eroavien kokemuksia asevelvollisuudesta ja hyvinvointivaltiosta. Yksilön isänmaallisuus ja maanpuolustustahto eivät ole riippuvaisia aseellisesta maanpuolustuksesta tai asepalveluksen suorittamisesta.
Varsinkin näin epävarman maailmantilanteen keskellä sitä toivoisi enemmän yhtenäisyyttä. Lopulta seisomme kuitenkin samassa poterossa. Kuten Suomen perustuslain pykälässä 127 todetaan, maanpuolustusvelvollisuus säilyy kaikilla, oli valintasi lopulta mikä tahansa.
Isänmaan turvallisuuden näkökulmasta tarkasteltuna eroamisesta on siis hyödytöntä luoda vaarallisempaa vihollista kuin mitä se todellisuudessa on.
Voit myös lukea Aku Kervisen kommentin koskien oikeutta erota reservistä. Kervisen haastattelun voit kuunnella kokonaisuudessaan täältä.