Iida Parkkila heilahtelee rennosti satulatuolilla ja kuvailee itseään 23-vuotiaaksi tamperelaiseksi naisenaluksi. Hän on taidealan pienyrittäjä.
Vuonna 2021 Parkkila jäi työuupumuksen seurauksena pitkälle sairauslomalle. Tuolloin hän tajusi, ettei voi vain olla tekemättä mitään. Entisen kumppanin ehdotus tatuoimisen kokeilemisesta muistui mieleen, ja niin Parkkila osti ensimmäisen tatuointikoneensa. Siitä alkoi uuden opettelu.
Aikaisemmasta kosmetologin koulutuksesta oli tässä kohtaa Parkkilalle hyötyä. Hänellä oli jo kokemusta siitä, miten iho toimii ja miten sitä täytyy käsitellä.
Harjoitellessa Parkkilalle vaikeinta oli kuitenkin hyväksyä se, ettei hän voi osata kaikkea. Lopulta hän ymmärsi, että jokaisen on erikoistuttava johonkin. Kannattaa ennemmin opetella jokin asia todella hyvin kuin monta asiaa kohtalaisesti.
– En voi tehdä kaikkea täydellisesti. Lopulta omiksi jutuikseni muodostuivat linjat, varjostus ja mustan värin pakkaaminen, Parkkila kertoo.
Ensimmäiset asiakkaat hän otti vastaan kotonaan. Sittemmin hän on siirtynyt kotoa studiolle yhdessä kahden muun alan yrittäjän kanssa. Nyt hän on tehnyt tatuointeja noin kolme vuotta ja toiminut yrittäjänä hieman yli vuoden.
Positiivisuutta synkkien aiheiden sijasta
Peruskoulussa Parkkila oli koulukiusattu, ja kiusaamisesta seurasi myöhemmin mielenterveysongelmia. Koulukiusaaminen ja mielenterveysongelmat ovat muovanneet Parkkilasta juuri sellaisen kuin hän on.
Näitä kokemuksia hän kantaa mukanaan päivittäin. Hänen puheistaan huokuu kiltteys ja lempeys. Parkkila itse on kuitenkin sitä mieltä, ettei hän välttämättä olisi näin hyväntahtoinen, ellei hänellä olisi koulukiusaamistaustaa.
– Ei samanlaista kokemusta halua kenellekään, Parkkila toteaa.
Rankka tausta ei näy suoraan Parkkilan työssä. Esimerkiksi kuvien aiheet eivät ole kovin melankolisia. Tapa juontaa juurensa nuoruudesta. Nuorempana piirtäminen oli hänelle harrastus ja pakokeino, josta synkät aiheet halusi pitää kaukana.
Vaikeiden kokemusten kautta Parkkila on opetellut hyväksymään mielensä ja kehonsa sellaisina kuin ne ovat. Hän haluaa jakaa kokemuksiaan, sillä vertaistuella on suuri merkitys. Tatuoijana hän haluaa asiakkailleen ennen kaikkea positiivisia kokemuksia.
Parkkila on kokenut paljon nuoreen ikäänsä nähden. Nuorena hän uskoi muiden väitteet siitä, ettei hän ansaitse hyvää. Tulevaisuudelta hän toivoo lähinnä sitä, että saisi jatkaa työssään ja kasvattaa Parkkilart-nimistä yritystään.
Turvallinen tila kaiken keskiössä
Tatuoijan työ on ennen kaikkea asiakaspalvelua. Parkkilan mukaan parasta on se, kun pystyy tarjoamaan asiakkaalle turvallisen kokemuksen. Hän on kiitollinen, kun toinen luottaa häneen niin paljon, että antaa ihonsa hänen työstettäväkseen.
Parkkilan mukaan tatuoinnit ovat nyt muodissa. Moni saattaa ottaa tatuoinnin pelkästään sen vuoksi, että se näyttää hienolta. Parkkilan mielestä tärkeintä tatuointia ottaessa on se, että asiakas pitää lopputuloksesta vielä vuosienkin päästä.
– Sinun täytyy itse pitää siitä. Tatuoinnit otetaan aina vain itseä varten, Parkkila muistuttaa.