Tampereen kiipeilykeskuksen Lielahden toimipisteellä käy kuhina. Perjantai-ilta on houkutellut useita kiipeilijöitä ihmettelemään uunituoreita boulderointireittejä.

Boulderointi on kiipeilymuoto, jossa kiipeillään ilman varusteita matalilla korkeuksilla. Sitä voi harrastaa niin sisätiloissa rakennetuilla seinillä kuin luonnossa matalilla kallioilla ja kivillä, ja se kehittää monipuolisesti harrastajan voimaa ja notkeutta.

Atte Kivijärvi, 22, kiroaa lyhyeksi jäänyttä kiipeilytreeniään. Kiipeilystä aiheutunut kovettuma kämmenessä repeää ilkeästi kesken treenin, ja päivän kiipeilyt ovat siinä. Kivijärvi tuumaa repeämän olleen tähän mennessä kooltaan ”ennätys”. Vaikka haaveri hieman harmittaakin, oli kiipeilysessio kuitenkin antoisa.

Joka paikan höylä

Kivijärvi on Rovaniemeltä Tampereelle muutama vuosi sitten muuttanut rakennusarkkitehtuurin opiskelija. Viime syksyn aikana hän on löytänyt itselleen uuden harrastuksen – kiipeilyn.

Kivijärvi kaipasi vapaa-ajalleen kokonaisvaltaisempaa harrastusta, jossa saisi samalla koko vartalolle liikuntaa. Rovaniemeltä hän kertoo kokeilleensa lähes jokaista harrastusta. Jalkapallosta tennikseen, tenniksestä uintiin ja lopulta uinnista koripalloon.

Koripalloharrastus kesti lähes kahdeksan vuotta, kunnes Kivijärvi koki joukkueen kehityksen polkevan paikoillaan. Tämä lopulta sammutti hänen mielenkiintonsa, ja koripallo vaihtui kuntosaliin. Sekin kuitenkin päättyi Kivijärven lähdettyä armeijaan.

Lapsuudestaan Kivijärvi muistaa ainaisen mielenkiinnon rimpuiluun ja kiipeilyyn, joten hän päätti kokeilla, olisiko siitä harrastukseksi.

Mielenrauhaa ja yhteisöllisyyttä

Mutta mikä kiipeilyssä viehättää?

Atte Kivijärvi toteaa, että vaikka kiipeily on yksilölaji, se on myös hyvin yhteisöllistä. Kavereiden kanssa on mukava tulla pidemmillekin ”sessioille” pähkäilemään yhdessä ratoja ja vaihtamaan kuulumisia. Kiipeily-yhteisö on kaiken kaikkiaan hyvin mukava ja vastaanottava.

Teini-iässä Kivijärvellä diagnosoitiin ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö. Kivijärvi kokee, että kiipeilyssä on hänelle tarpeeksi aivoja stimuloivia ärsykkeitä, jotka tekevät harrastuksesta mieleisen.

– (Kiipeily) stimuloi aivoja koko ajan. Ei tule tylsää hetkeä. Jos jäät jumiin johonkin yhteen rataan, voit vain suoraan hypätä toiseen. Tässä ei joudu odottelemaan – siinä mä en oo hyvä.

Kivijärvi kokee kiipeilyn eräänlaisena aivojumppana, joka toimii tasapainona ADHD:lle.

– Kun olen tuossa seinällä, mä ajattelen joka liikkeen valmiiksi. Siinä oppii järjestelemään asioita ja ajatuksia samalla, ja siinä tulee koko ajan nopeammaksi.

Vaikka kiipeilykeskuksella onkin ruuhka-aikaan melkoinen meteli, kiipeily hiljentää kohinan päässä. Kuntosalilla koulujutut saattavat edelleen pyöriä ajatuksissa, mutta kiipeilykeskuksella ei tule mietittyä muuta kuin kiipeilyä.

Kiipeily intohimona, ei pakkomielteenä

Tällä hetkellä Kivijärvellä on paljon intoa ja motivaatiota kiipeilyyn. Hän kuitenkin uskoo, että myös sen kohdalla voi tulla niin sanottu taantuma, jolloin innostus harrastukseen hieman laskee.

Kivijärvi kokee, että kiipeily voisi kuitenkin olla sellainen harrastus, joka on ja pysyy – mahdollisista taantumista huolimatta.

Raha ei ole este kiipeilyharrastukselle opiskelijabudjetista huolimatta. Kivijärvi asuu yhdessä tyttöystävänsä kanssa, jolloin asumiskustannuksiin ja muihin arjen menoihin kuluu vähemmän rahaa kuin aiemmin yksin asuessa. Hänellä on myös onnekas tilanne, sillä vanhemmat ovat valmiita auttamaan poikaansa taloudellisesti, jos tarve vaatii.

Ykköstavoitteena Kivijärven elämässä on kuitenkin tulla hyväksi arkkitehdiksi. Kiipeilyn hän haluaa pitää mukavana harrastuksena, joka ei koskaan tuntuisi pakkopullalta.

Entä esimerkiksi lajissa kilpaileminen?

– Musta tuntuu, että siinä voi mennä mielenkiinto tosi nopeasti. Mä haluan, että aina kun lähden kiipeilemään, se on semmoinen kiva juttu. Siinä helposti tulee sellainen (olo), että nyt on pakko treenata tai mä en pysty olemaan parempi kuin joku toinen.

– Tää on mulle kuitenkin vain liikuntamuoto.