Nyt jos koskaan journalismilta vaaditaan paljon. Maailmanpolitiikka kuohuu, sosiaalinen media hakee uomiaan ja tekoäly vyöryy ovista ja ikkunoista. Yhteiskunnalliset mannerlaatat törmäilevät maailmassa, joka hukkuu informaatiotulvaan.

Mediakenttä on täyttynyt agendojaan ajavista vaikuttajista, joista osa on valtiollisia toimijoita. Tekoälyllä tehdään uskottavaa mutta sepitettyä propagandaa valtionpäämiesten puheista, sotarikoksista ja tutkimustuloksista. Demokratiaa ja vapaata tiedonvälitystä vastaan soditaan, ja journalismi koettaa puolustautua kuin veskariksi pakotettu pihan nuorin pikkupoika.

Samalla toimituksissa mietitään, miten tänään saisi tehtyä vähemmällä enemmän kuin eilen. Enemmän lukijoita, enemmän juttuja, enemmän rahaa osakkeenomistajille. Nopeammin, tehokkaammin, pienemmällä henkilöstöllä. Laadusta tinkimättä, tietysti.

Lääkäriliiton tutkimuksen mukaan puolet lääkäreistä kokee, ettei ehdi tekemään töitään kunnolla. Millainenkohan tulos saataisiin oman ammattikuntamme edustajilta?

Juuri nyt suomalaiset luottavat uutisiin kansainvälisesti verraten hyvin. Noin 70 prosenttia kokee, että useimpiin uutisiin voi luottaa, kertoo Reuters-instituutin tutkimus. Osuus kuitenkin laski ennen korona-aikaa uhkaavasti vuosittain ja valui alimmillaan 56 prosenttiin. Kääntäen tilanne ei ole erinomainen nytkään, jos noin kolmannes kansasta pitää uutisia jokseenkin epäluotettavana.

MTV-Uutisten kyselyssä vastaajat toivoivat lisää investointeja uutisiin ja tutkivaan journalismiin sekä vähemmän kevyttä hömppää ja huonosti tehtyjä uutistoimistositeerauksia. Silti vastaajista vain kolme prosenttia vastasi olevansa valmis maksamaan median käytöstä lisää. Mediayhtiöt eivät siis vedä kulukuuria ilkeyttään.

Maailma on tulessa, mutta lehdet pursuavat hätäisesti kasattuihin tiedonmurusiin, epämääräisiin somepäivityksiin, nimettömiin ja todentamattomiin lähteisiin ja mediasiteerauksiin perustuvia juttuja. Tiedonhankintaa voisi ja tulisi syventää: soittamalla, tietopyynnöin, sosiaalisesta mediasta, julkisista rekistereistä, laajasti kansainvälisistä lähteistä.

Journalisteilla on nyt paremmat työkalut tiedonhakuun kuin koskaan ennen. Motivoituneita toimittajia riittää, muttei aikaa. Toisaalta motivoituneimmankin toimittajaopiskelijan into huippujournalismin tekemiseen voi laantua, kun työelämän realiteetit kiristyvät vuosi vuodelta. Huonoon journalismiin törmätessä on helppo ajatella, että onpa siinä ollut taas laiska toimittaja. Joskus kyse voi olla siitäkin, että toimittaja muuttuu laiskaksi suojellakseen itseään loppuun palamiselta.