EU tavoittelee liikenteen päästöjen merkittävää vähentämistä vuoteen 2050 mennessä. Väitöstutkimuksessaan Juho Kähkönen tutki sitä, miten ilmastolainsäädäntö ja päästövähennykset vaikuttavat matkailuun Pohjois-Suomessa. Kähkösen mukaan ilmastolainsäädännön vaikutukset eivät kohdistu kaikkiin alueisiin samalla tavalla, sillä eri alueiden saavutettavuus ja riippuvuus lentoliikenteestä vaihtelevat.
— Euroopan tiiviisti asutuilla alueilla ilmastolainsäädäntö voi saada aikaan sen, että kun lentämisen hinta nousee, ihmiset valitsevat mieluummin esimerkiksi raideliikenteen.
Pohjois-Suomessa tilanne on kuitenkin toinen. Syrjäisemmät alueet, kuten Lappi ja etenkin saamelaisalueet, ovat vahvasti riippuvaisia nimenomaan lentoliikenteestä, sillä vaihtoehtoisia liikennemuotoja kansainväliselle matkailulle ei juuri ole. Lapissa junalla matkustaminen tarkoittaa pitkiä matkustusaikoja, eikä kaikkialle ole mahdollista matkustaa junalla.
Matkailun ja lentojen väheneminen voi lisätä harvaan asuttujen alueiden taloudellista haavoittuvuutta. Erityisesti saamelaisalueella monet elinkeinot ovat sidoksissa matkailutuloon, jolloin matkailun väheneminen voi näkyä taloudessa. Kähkösen mukaan kysymys ei kuitenkaan ole yksinkertainen, sillä Suomi ja Euroopan unioni ovat sitoutuneet kunnianhimoisiin päästövähennystavoitteisiin.
Ilmastolainsäädäntö heikentää Lapin matkailua
- Juho Kähkösen väitöstutkimus osoittaa, että EU:n ilmastolainsäädännön vaikutukset jakautuvat alueellisesti epätasaisesti.
- Päästövähennykset ja lentämisen kallistuminen voivat heikentää alueiden saavutettavuutta ja matkailua.
- Tämä voi vaikuttaa erityisesti Lappiin ja saamelaisalueeseen, jossa matkailu on riippuvainen lentoliikenteestä.
- Kähkösen mukaan syrjäisten alueiden erityispiirteet tulisi huomioida ilmastopolitiikassa nykyistä paremmin.
— EU:n tavoitteena ei ole vähentää liikkuvuutta vaan päästöjä. Kuitenkin kun päästövähennyksiä tehdään, on sillä erilaisia vaikutuksia eri alueilla.
Kähkösen mukaan syrjäisten alueiden erityispiirteet tulisi huomioida nykyistä paremmin ilmastopolitiikan päätöksissä. EU:lla on jo olemassa syrjäisimpien alueiden järjestelmä, joka on suunniteltu huomioimaan alueiden erityisolosuhteita. Kähkönen pohtii, pitäisikö myös saamelaisalueen kuulua järjestelmään.
— Suomessa saamelaisalue on maantieteellisesti Euroopan unionin reunalla ja se täyttää järjestelmän kriteerit.


