Tampereen Stockmannin Espresso Housessa soi taustalla englanninkielinen pop-musiikki.

Sumppi, matcha vai jotain aivan muuta? — Lähdin tarkastelemaan, millaista Suomen kahvilakulttuuri nykyään on

Suomessa on kahviteltu jo satoja vuosia. 1700-luvun kahvilakulttuurista on tultu kuitenkin pitkälle, ja tamperelaisessa kahvilassa voi huomata selkeät muutokset.

Tampereella Stockmannin Espresso Housessa tunnelma on hälyisä torstaisena alkuiltana. Kaiuttimista pauhaa englanninkielinen pop-kappale.

Siskokset Veera ja Katri Nikkari ovat tulleet yhdessä kahville. Veera juo lämmintä chai lattea, joka on kofeiiniton ja makean mausteinen maitojuoma. Katrilla on edessään höyryävä kuppi vihreää teetä, jonka ympärillä hän lämmittää sormiaan. Ulkona on alkanut viiletä.

– Tämä on erikoisuus, että ollaan yhdessä kahvilla. En asu Tampereella ja hyppään kohta junaan, ilmoittaa Katri.

Aikuisuus tulee usein kahvihetken tielle

Me suomalaiset olemme maailman eniten kahvia kuluttava kansa ja joimme viime vuonna 8,2 kiloa kahvia henkilöä kohden. Suomen ensimmäinen kahvila avautui Turkuun 1700-luvun alussa, eikä kahvi hintansa takia ollut kuin porvariston luksustuote. Nykyään kahviloita on lähes joka nurkan takana ja niiden asiakaskunta muodostuu kaikenlaisista ihmisistä. Kahviloissa käymiseen löytyy useita syitä: opiskelu, lukeminen, treffit, ajan kuluttaminen, töiden tekeminen tai muuten vaan rentoutuminen.

Nikkarin siskokset pohtivat, kuinka kahvilla käyminen oli ennen paljon spontaanimpaa. Nykyään kahvilla tulee käytyä ehkä kerran kuussa.

– Nykyään tulee käytyä vähemmän kahviloissa, kun ei opiskele. Kavereiden kanssa täytyy sopia viikkoja etukäteen kahvitreffit aikataulujen takia, Katri kertoo.

Veera nyökyttelee ja ottaa juomastaan siemauksen.

nuori nainen istuu kahvilassa kahvikuppi kädessä
Veera Nikkari ei työnsä takia ehdi enää kahvitella yhtä usein kuin ennen.

– Kun on työelämässä, ei ole aikaa eikä jaksamista käydä kahvilla niin usein kuin opiskellessa, hän lisää.

Pöydissä istuvat nuorisoryhmät ovat tosiaan istuneet jo yli puolitoista tuntia kahvilassa opintoja tehden, kun taas iäkkäämmät seurueet viihtyvät huomattavasti lyhyemmän ajan juomiensa parissa. Espresso Housen puhelinsovelluksella voi myös tilata kahvit ennakkoon ja mukaan otettavaksi. Monet hyödyntävät sitä, sillä tiskillä vilisee take away -kuppeja, jotka napataan kiireessä mukaan.

Kahvi on parempaa hyvässä seurassa

Ensimmäisissä kahviloissa yhteisen ajan viettäminen oli kahvittelun sivutuote. Kahvilat oli tarkoitettu hyvätuloisten miesten bisneskokoontumisiin, joissa sikarin savun keskellä juteltiin tärkeistä työasioista. Nyt Espresso Housen lähes kaikkien pöytien äärellä istutaan yhdessä eikä herrasmiesseurueita tai sikareita näy. Vain kahdessa pöydässä istutaan yksin, joko kirjan tai muistivihkon ääressä.

– En ole ikinä käynyt yksin kahvilla, se ei tuntuisi luonnolliselta, Katri kertoo.

nainen nauraa kahvilassa kahvikuppi kädessä
Katri Nikkarille kahvihetkessä on tärkeää yhteisen ajan viettäminen.

Kahvilla istuminen ystävän kanssa on siis traditio, ja yhteisöllisyys on ollut aina osa Nikkareiden kahvihetkeä. Opintoja tehdessä molemmat siskokset viettivät aikaa ystäväporukalla koulun jälkeen kahvilassa istuen.

– Se oli lähes aina sellainen päähänpisto, että hei tuossa on kahvila, mennäänkö? Vähän niin kuin yhteinen rentoutumishetki, muistelee Veera.

Muissa pöydissä näyttää olevan sama ajatus. Opintojen äärelle ryhmittyneitä ei ole paljon, vaan suurin osa ihmisistä keskustelee ja nauraa yhdessä. Älypuhelimet on jätetty laukkuun ja tärkeintä on kuunnella, mitä toisella on sanottavana.

Trendien vanki vai kokeilunhaluinen?

Vaikka useimmilla asiakkailla on käsissään kuppi suodatinkahvia, on etenkin nuoremman sukupolven edustajilla edessään jättikokoinen muki, jonka reunalta kurkistaa pöyheä kermavaahtopilvi. Juoma näyttää olevan syksyn kausituote, pumpkin spice latte, joka on kurpitsasiirapilla maustettu maitokahvi.

Trendit ohjaavat nykyistä kahvilakulttuuria uuteen suuntaan. Tiktok ja Instagram ovat täynnä uusia juomia, jotka ammentavat inspiraatiota usein esimerkiksi Japanista. Monet kahvilat tekevät myös vaikuttajayhteistöitä. Espresso House on lanseerannut somepersoona Niko Saarisen kanssa peach please -nimisen juoman.

Nikkarit eivät yleensä tee trendikkäiden kausijuomien pohjalta kahvivalintojaan. Katri ei juo kahvia ollenkaan, joten trendeillä ei ole suurta vaikutusta häneen.

kaksi kahvikuppia kahvilan pöydällä
Nikkarin siskokset valitsivat tänään juomiksi vihreän teen sekä chai latten.

– Kerran maistoin jäälattea kaveriltani, mutta sen maku ei ollut hyvä. Juon pelkästään teetä, enkä ole huomannut trendien vaikutusta ollenkaan, kertoo Katri.

Veera kertoo välillä ostavansa kausituotteen kokeilunhalusta, mutta trendit eivät ohjaa hänen ostohaluaan eivätkä ajankohtaiset juomatrendit näy kummankaan siskoksen sosiaalisessa mediassa.

Kahvista on tullut osittain performatiivinen luksustuote

Espresso Housen listalla kallein juoma on 7,80 euroa maksava pumpkin frapino. Pienellä suodatinkahvilla on hintaa 3,10 euroa. Jäsensovelluksessa mainostetaan ostamaan 10 kurpitsajuomaa, jolloin jäsen palkitaan “makealla palkinnolla”. Halvimmillaan haasteen voi suorittaa 61 eurolla.

nainen seisoo kahvilan kassalla
Kauden uutuusjuomat sekä niiden hinnat ovat kassalla selvästi näkyvillä.

Veerakin on huomannut kahvin kallistuneen.

– Juon aina kahvit joko kotona tai työpaikalla, niin pääsen halvemmalla, hän kertoo.

Kassalta kuuluu jäsensovelluksen piippaus, ja nuoret naiset kävelevät pian pöytään napsimaan kuvia juomistaan. Molemmilla on syksyn trendituote, eli kanelipulla jäämatcha-latte kylmällä pumpkin spice -vaahdolla. Hintaa juomalla on 7,50 euroa.
Esteettisyys ja trendikkyys painavat monen vaakalaudalla enemmän kuin edullisuus. Juomat ovat nykyään näyttäviä ja niiden esittely sosiaalisessa mediassa on arkipäivää.

Siitä on 1700-luvun herrasmieskerhojen kahvikulttuuri kaukana.