Väistyvä journalistiikan vierailijaprofessori Hanna Nikkanen lausui viimeiset sanansa syyskuun alussa yliopiston Teatterimontun hämäryydessä tuleville toimittajanplantuille. Hänen puheessaan toistui monesti eri muodoissa tietty sana: merkittävä.

– Merkityksellinen journalistinen työ, Nikkanen mainitsi ja viittasi pääasiassa pitkään ja hitaaseen journalismiin. Sitä hän sattumoisin jatkossa harjoittaa Long Playn päätoimittajana.

Onko muu toimittaminen sitten turhaa työtä? Pitäisikö allekirjoittaneen uutistoimittajan tehtävistä haaveilevana hävetä, tai kaikkien maailman viihdetoimittajien harkita nopeaa alanvaihtoa? Vai onko maailmanparantamisen sijaan sallittua nähdä journalismi myös ammattina, jolla kliseisesti tuodaan perheelle voita leivän päälle?

En usko, että Nikkanen pitää kaikkia oman leipälajinsa ulkopuolisia tyhjäntoimittajina. Pieni ja sinänsä merkityksettömän oloinen sanavalinta kuitenkin osoittaa tietynlaista asennoitumista kevyempää journalismia vastaan. Kyseinen asenne on vallalla laajemminkin.

Eihän aina tarvitse pyrkiä muuttamaan maailmaa. Jaksaisiko muka keskiverto-Keke, 55, metallialan töidensä jälkeen välttämättä heti syventyä Nepalin ja Kambodzhan lasten ongelmiin tai sote-uudistuksen vahingollisiin vaikutuksiin Itä-Uudellamaalla?

Kunnioittakaamme siis myös hömppää. Kaikelle on paikkansa.