Kivistä polkua reunustavat pienet puutarhat ja punaiset mökit. Kaupungin hälinä jää kauas taakse, kun astuu siirtolapuutarhan syksyiseen maailmaan. Polun päästä kantautuvat naurun kiljahdukset.
Näky tuo mieleen lastenkirjan Heinähatun ja Vilttitossun. Marjapensaiden takaa pilkistää värikäs viiri, suloinen leikkimökki ja kasvimaa. Kasvimaan vieressä kiemurtelee luumupuu. Pihalla seisova Jaana Etula kertoo luumujen olevan maukkaimmillaan kesällä. Vieressä puuhasteleva 5-vuotias Topias sanoo niiden maistuvan nyt pahalta.
Kuusi vuotta sitten Jaana ja Tuomas Etula innostuivat ajatuksesta ostaa palsta siirtolapuutarhasta. Kerrostalossa asuva perhe oli aina haaveillut omasta pihasta ja kasvimaasta. He luulivat, että palstat kulkeutuvat suvussa, mutta tieto osoittautui vääräksi. Ilmoitus poiki mahdollisuuden ostaa valmiin mökin ja palstan, jolloin perhe päätti tarttua tilaisuuteen.
Puutarhalla viihdytään koko kasvukausi. Keväällä tehdään istutuksia, ja syksy on sadonkorjuun aikaa. Ylläpidon lisäksi puutarhalla vietetään aikaa ja nautitaan omasta kädenjäljestä.
– Alkukesästä tämä on meidän paratiisi, Jaana kertoo.
Omassa puutarhassa myllätään multaa yhdessä
Etulan perheeseen kuuluvat Jaanan ja Tuomaksen lisäksi 5-vuotias Topias ja 7-vuotias Juuli. Puutarha on perheen yhteinen projekti. Siirtolapuutarhalla kasvatetaan ja kerätään satoa yhdessä. Kiireisen arjen keskellä palstalla käydään aina kun mahdollista, kesälomilla useammin.
Puutarhassa myös rentoudutaan. Perheen vanhemmille luonto on erityisen tärkeää, sillä molemmat tekevät istumatyötä. Käsillä tekeminen on molemmille luontevaa. Perheen äiti Jaana nauttii siitä, kun sormet saa upottaa myllättyyn multaan.
Hyötyviljely on Jaanalle tärkeää. Kaikki, mitä puutarhassa kasvatetaan, pyritään hyödyntämään omaan käyttöön. Perhe haluaa elää niin omavaraisesti kuin mahdollista.
Pienikokoiset kottikärryt, haravat ja työkalut kuuluvat lapsille. Nikkaroiminen ja rakentaminen ovat perheen pienimmäisten suosikkipuuhaa. Isän ja ukin avustuksella Topias ja Juuli ovat rakentaneet omat linnunpöntöt ja maalanneet leikkimökin. Tänä kesänä lasten isoisä opetti, miten rakennetaan vesimylly.
– Niin kuin Koiramäessä! Topias huudahtaa.
Piilossa puutarhassa
Naapuripuutarhan valkoinen portti on kutsuvasti auki. Syksyinen iltapäivä on alkanut hämärtyä iltaan, ja ilmassa leijuu sateen jälkeinen tuoksu. Märkää nurmea värittävät syksyn kellastamat lehdet ja lukuisat, maahan pudonneet omenat. Puutarhassa kasvaa viisi omenapuuta, jotka ovat alkuperäisiä istutuksia 40-luvulta.
Puutarhapalsta kuuluu nuorelle perheelle, Minttu Meriselle, Henri Ihalaiselle ja 2-vuotiaalle Elsi Ihalaiselle. Perhe hankki palstan kolme vuotta sitten. Idea tuli heidän ystäviltään Jaana ja Tuomas Etulalta.
Keskellä palstaa on pieni kasvimaa, joka saa Mintun hymyilemään huvittuneesti. Kasvimaassa on ollut yritelmiä milloin mistäkin yrtistä ja kasvista. Osa on onnistunut paremmalla menestyksellä kuin toiset.
Puutarhan laidalla Henri lappaa kasan lehtiä kompostiin. Kottikärryllisen omenoita hän jättää mökin laidalle. Omenat viedään hirville syötäväksi, sillä se on Litukan siirtolapuutarhalla yhteisön tapana. Omenoita riittää niin ystäville, eläimille kuin omaan käyttöönkin. Kotona perhettä odottaa 40 litraa itsetehtyä omenamehua.
Puutarhasta on muodostunut perheen piilopaikka. Omalla palstalla pääsee arkea pakoon ja ajatukset saa tyhjennettyä. Kun pienen 2-vuotiaan kiinnostus puutarhanhoitoon lopahtaa, silloin puutarhalla touhutaan yksin. Rauhoittuminen omissa oloissa on vastapainoa hektiselle perhe-elämälle.
Ikuisuusprojektissa tekemällä oppii
Ajatukset siirtolapuutarhasta olivat aluksi melko romanttisia, kun Minttu ja miehensä Henri ostivat palstan. Ajatuksena oli rauhoittua ja grillailla viimeistellyssä puutarhassa. Käsitys muuttui melko nopeasti.
Vanhemmat puutarhurit varoittelivat palstan ostohetkellä, että työtä riittää loputtomiin. Ajan kanssa erityisesti puutarhan ylläpitoon liittyvät tehtävät yllättivät Mintun ja Henrin. Puutarha on perheelle eräänlainen ikuisuusprojekti.
Neuvoja saa muilta puutarhureilta ja tuttavilta. Joskus kasvattamisen oppii kantapään kautta. Toissa kesänä aloittelevat puutarhurit lisäsivät herneensiemeniin lannoitetta. Räjähtävän kasvun tuloksena oli hallitsematon pöheikkö. Muisto saa Mintun nauramaan, ja reaktio kertoo pariskunnan rennosta otteesta elämään. Kaiken ei tarvitse aina olla niin vakavaa.
– Tämä on meidän oma puutarhakaaos, Minttu sanoo.
Lapsiperheen puutarha eroaa Mintun mukaan eläkeläisten palstanomistajien puutarhoista. Vanhempien puutarhureiden puutarhat ovat viimeisteltyjä, kun taas lapsiperheen piha voi välillä rehottaa rikkaruohoista ja pöheiköistä.
– Välillä kadehdimme eläkeläispariskuntia, jotka nauttivat viiniä täydellisissä puutarhoissaan. Ehkä meilläkin on joskus siihen mahdollisuus, Minttu ja Henri haaveilevat.
