Muutama vuosi sitten poistin jokaisen Facebook-kaverin, joka linkkasi etusivulleni ”sitä MV-roskaa”. Mietin miten hiton yksinkertaisia voivat ihmiset olla, kun edes klikkaavat auki uutisen, jonka otsikossa esiintyvät yhdessä sanat suvakki ja raiskaaja. Puhumattakaan, että lehti kantaa ylpeästi nimeä Mitä Vittua.

Syksyn viimeisessä journalismin iltapäivässä Elina Noppari kertoi vastamediasta ja sen lukijakunnasta. Stereotypioideni mukaan sieltä löytyi kouluttamattomia maahanmuuttovastaisia matteja ja seppoja, mutta yllätyksekseni myös korkeakoulutettuja ja poliittisesti aktiivisia kansalaisia.

Miksi kukaan itseään sivistyneeksi kutsuva ihminen uskoisi tällaiseen provosoivaan propagandaan? Ei uskokaan. Moni lukijoista kertoi suhtautuvansa niin MV-lehden, muiden julkaisujen kuin valtamediankin uutisointiin kriittisesti. He saattavat poimia jutusta yhden kappaleen, joka tukee heidän maailmankuvaansa ja suodattaa loput. He eivät määrittele lehteä kokonaisuutena, vaan uutisen kerrallaan.

Havahduin, onko minulla jotakin opittavaa MV-lehden lukijoilta? Kuinka sokeasti luotan Helsingin Sanomien tai Ylen uutisointiin? Kannattaisiko minun kyseenalaistaa, haastaa ja suodattaa lukemaani aktiivisemmin? Ei riitä, että suodatan mediat, jotka eivät miellytä tai joiden agendaa epäilen. Minun tarvitsee haastaa jokainen uutinen kerrallaan.

MV-lehden lukijaa tämä ei minusta tee, mutta jotakin heiltä opin minäkin. En kaksi vuotta sitten olisi uskonut sanovani äskeistä ääneen.