Pikkuveljeni täyttää pian 18 vuotta. Tiedän jo, minkä neuvon vanhempani aikovat veljelleni antaa ennen lauantai-illan rientoja: Älä jätä juomaasi vartioimatta, äläkä juo tuntemattomasta lasista. Samat varoituksen sanat osoitettiin minulle, kun kolme vuotta sitten saavutin täysi-ikäisyyden. Eikä näitä sanoja turhaan lausuta. Parhaista ystävistäni kaksi on huumattu, toinen kertaalleen ja toinen kaksi kertaa näiden kolmen vuoden sisällä.

Huumaamisesta on hyvin vaikea löytää tilastoja. Lukuja ei irronnut poliisilta, ensihoidolta eikä ravintoloilta. Mikäpä ravintola suotta syyttä kertoisi tiloissaan tapahtuneista rikoksista? Huonoa mainontaa se vain olisi.

Jokainen kuitenkin tietää yhden tutun tai tutun tutun, joka on saanut tyrmäystippoja baarissa. Huumaamisten kiistäminen ei siis aina aja ravintolan etua.

Toisaalta voi olla niin, etteivät ravintolat ole kovin tietoisia siellä tapahtuneista huumaamisista. Poliisi ei koe, että huumaamista tapahtuisi säännöllisesti. Ensihoitolääkärinkin mukaan huumattuja ei hakeudu joka viikonloppu ensiapuun.

Ystäväni eivät jälkikäteen ilmoittaneet huumauksesta viranomaisille saatikka kyseisille baareille. Muu juhlaseurue piti huumatusta huolta pahimman sekavuuden ajan. Mitään todella vakavaa ei siis päässyt tapahtumaan, paria epämääräistä naarmua ja mustelmaa lukuun ottamatta.

Toipuminen kävi astetta pahempaa krapulapäivää viettäen kotisohvalla. Koko asia kuitattiin parilla syvällä helpotuksen huokauksella.

Häpeä, itsensä syyttäminen ja pelko siitä, ettei huumauksen uhria oteta tosissaan, elävät. Asia otetaan vakavasti vasta, kun tapahtuu jotain hirvittävää ja traumaattista, kuten raiskaus tai ryöstö.

Huumaamista ympäröi suuri epätietoisuus. Ristiriita syntyy, kun omat kokemukset kohtaavat baarien, lääkärin ja poliisin lausunnot. Ongelmaa ei heidän silmissään ole. Epätietoisuudesta huolimatta huumaamista tapahtuu, joten kuuntele vanhempiesi neuvoa.

Miten huumaaminen näyttäytyy Tampereella? Lue uutinen täältä.