Villisian saaminen joulupöytään saattaa olla tavalliselle kuluttajalle kinkkinen tehtävä. (Kuva: Visun villisika)

Villisika väistää joulupöydän – vähäinen tarjonta näkyy hinnassa

Villisikaa on vaikea saada myyntiin, koska sitä kasvatetaan vähän. Villisian kaupallinen metsästys ei ole kannattavaa.

FAKTA

Villisika

  • Suoraan tilalta ostettuna villisian kinkun hinta on noin 35 euroa kilolta. Tavallisen sian kinkun hinta on 6–10 euroa kilolta.
  • Laji on levinnyt koko Suomeen, ja kanta on noin 3400 yksilöä. Vertailuna hirviä oli 33 500 yksilöä vuonna 2011.
  • Villisian liha voi sisältää trikiinejä. Tarhatuissa olosuhteissa liha tarkistetaan villisian vielä eläessä sekä teurastuksen jälkeen.

Jos ruokahifistelijä haluaa hankkia villisikaa joulupöytään, hän saattaa joutua tyytymään tavallisen kinkkuun.

– Villisikaa on vaikea saada myyntiin. Tämä näkyy hinnassa, sanoo Heidi Saarinen Tampereen kauppahallin Laatulihasta.

– Otamme tilauksia vastaan, jonka jälkeen katsomme, mitä on tukkureilta saatavilla. Hinta on helposti jopa 35 prosenttia kalliimpi kuin tavallisen sian liha, Saarinen sanoo.

Saarisen mukaan villisika on kuitenkin hintansa väärti. Se maistuu lihassa, että eläin elää vapaana ja syö luonnollista ravintoa.

– Stressilihaa villisika ei ole.

Stressilihalla tarkoitetaan sitä, kun eläin on stressaantunut ennen teurastusta. Tällöin liha on heikkolaatuisempaa.

Villisialla riittää kysyntää. Asiakkaita käy ahkerasti kysymässä kotimaisen villisian lihan perään Kauppahallin Laatulihasta.

Suomessa on noin kymmenen villisikatilaa, joilta liha tulee myyntiin valmiina teurastuotteina. Saarisen mukaan metsästettykin villisika on myyntikelpoista, jos se on tarkastettu Evirassa säädösten mukaan.

Villisika on hankala saalis

Metsästysseurat eivät myy metsästämiään villisikoja. Suomen sikayrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Ari Bergin mukaan kaupallinen kulttuuri metsästysseuroissa on vähäistä. Myös Kymen metsästäjäliiton toiminnanjohtajan Erkki Pentinniemi on samalla kannalla.

– Saalistakuuta ei ole villisikaa metsästäessä. Tehokas ja kannattava metsästys vaatisi isot investoinnit, Pentinniemi sanoo.

Villisikoja on liian vähän tehokasta metsästystä varten. Lisäksi melko uuden lajin metsästäminen on vaikeaa, kun tarvittavaa metsästysperinnettä tai lajituntemusta ole.

– Esimerkiksi metsästäminen koiran avulla vaatisi laajat metsästysmaat. Tällä hetkellä laajat alueet ovat useamman seuran hallinnassa. Seurojen pitäisi tehdä yhteistyötä, että saataisiin metsästettyä tehokkaasti, Pentinniemi sanoo.

Villisika on älykäs, ja sillä on erinomainen hajuaisti. Se pystyy väistämään kyttäämiseen tarkoitetut tornit.

Pienimuotoiseen kaupalliseen metsästykseen ei kuitenkaan ole lainsäädännöllistä estettä. Yksittäinen metsästäjä saa esimerkiksi myydä kymmenkunta hirveä suoraan kuluttajille ja kauppiaille.