Pohjoismainen Vastarintaliike kiellettiin – itsenäisyyspäivän marssia ei aiota perua

Pirkanmaan käräjäoikeus päätti lakkauttaa uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ja sen taustalla toimivan Pohjoinen perinne ry:n.

Uusnatsit aikovat järjestää itsenäisyyspäivän mielenosoitusmarssin käräjäoikeuden päätöksestä huolimatta. Virallisten Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tunnusten käyttö on kieltopäätöksen myötä rangaistavaa.

– On poliisin tulkinnasta kiinni, kuinka tiukasti tunnusten käyttöä valvotaan, sanoo äärioikeistoa tutkinut tutkijatohtori Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta.

Kotosen mukaan päätöksen vaikutukset voivat olla monen suuntaisia.

– Monet näkevät, että on hyvä ratkaisu vetää raja äärioikeiston toiminnalle.

Toisaalta Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenille kieltäminen voi olla viimeinen todiste siitä, ettei heitä suvaita. Tällöin radikalisoituminen voi jopa lisääntyä. Kotosen mukaan on todennäköistä, että ainakin liikkeen keskeiset henkilöt jatkavat yhteiskunnallista toimintaa.