Tampereen Voimistelijoista Tampereen Sisuihin siirtynyt Minetit kuuluu Suomen maajoukkueleiritykseen sekä Tampereen urheiluakatemiaan.

Huippu-urheilija ei käy isoäidin synttäreillä – voimistelu vaatii kovaa työtä ja uhrauksia

Joukkuevoimistelun maailmanmestaruus on satojen työtuntien ja hikipisaroiden tulos. Parhaat kaverit auttavat selviytymään tiukoistakin kisatilanteista.

Hyvä ryhmähenki ja luottamus joukkuelaisten kesken ovat ehdottomasti meidän joukkueen vahvuus, kertoo  Ronja Hakala, 18, joka voimistelee tamperelaisessa Minetit-joukkueessa. Minettien ryhmähenki näkyy harjoituksissa: he juttelevat tauoilla iloisesti keskenään ja uskaltavat luottaa toisiinsa esimerkiksi nostoissa.

Minetit harjoittelevat lähes joka päivä. Treeneihin kuluu yhteensä yli 20 tuntia viikossa. Kaikki voimistelujoukkueet kehittyvät kauden mittaan, joten myös Minettien on pakko tsempata jatkuvasti pysyäkseen mukana.

Hän ja Milja Vuorenmaa, 16, kertovat yhteishengen olevan pitkäjänteisen harjoittelemisen, leirien ja kisamatkojen tulosta.  Lähes kaikki Minettien kisat ovat ulkomailla: he ovat käyneet muun muassa Bulgariassa, Espanjassa, Virossa, Venäjällä ja Färsaarilla. Viimeisin kisamatka suuntautui Chicagoon.

– Kuin lähtisi parhaiden kavereidensa kanssa matkalle, Hakala kertoo.

Minettien valmentajat terävöittävät joukkueelleen, että joukkue on yhtä hyvä kuin sen heikoin jäsen. Joukkue on Mineteille suurin motivaation lähde urheilussa.

Tavoitteellisuus ja kunnianhimoisuus yhdistävät

Joka kauden alussa Minetit asettavat yhdessä tavoitteita: tänä vuonna tavoitteena olivat suomenmestaruus, euroopanmestaruus, maailmanmestaruus ja World Cupin osakilpailun voitto. Näistä saavutettiin kaikki euroopanmestaruutta lukuunottamatta.

Voittojakin tärkeämpää Mineteille on se, että jokainen kisa sujuu edellistä paremmin. Kisat ja tuomarit ovat erilaisia, joten pelkkä voitto ei välttämättä kerro joukkueen kehittymisestä.

Ryhmähenki on tärkeää joukkuevoimistelussa, sillä lajissa on pakko luottaa joukkuetovereihin esimerkiksi nostoissa.

Joukkueelle on myös muodostunut omat juttunsa ja rutiininsa. Ennen jokaista harjoitusta tai kisaa he tekevät aina valmistautumisen ja tsemppipiirin tietyllä tavalla. Pitkä ja monimutkainen lämmittely hoituu ulkomuistista ilman valmentajien ohjeistusta.

Joukkue on ollut paljon julkisuudessa valmentajien ja seuran välisen riidan takia. Joukkue on vaihtanut seuraa Tampereen Voimistelijoista Tampereen Sisuun. Tämä ei kuitenkaan hätkäytä Minettejä.

– Me ei välitetä negatiivisesta julkisuudesta, Hakala sanoo.

– Me vaan urheillaan, Vuorenmaa täydentää.

Minetit ovat samanlaisia ihmisiä ja jakavat samat arvot. He ovat yhdessä niin paljon, että heidän on pakko tulla toimeen. Yhdessä he kestävät myös valmentajalta tulevan kovemmankin palautteen. Keskellä Ronja Hakala.

Huippu-urheilu vaatii koviakin uhrauksia

Minetit eivät käy perjantaisin ulkona eivätkä lauantaisin isoäidin synttäreillä, koska urheilu on heille prioriteetti ja joukkue tähtää huipulle.

– Joskus hetkessä tuntuu suurelta, ettei voi lähteä ulos kavereiden kanssa tai joutuu käyttämään vapaapäivänsä treenaamiseen, mutta voimistelu on antanut minulle enemmän kuin se on ottanut, Vuorenmaa kertoo.

Tänä syksynä Minetit kilpailivat Tuli-ohjelmallaan mm. europaanmestaruuskisoissa Sofiassa sekä World Cupin osakilpailussa Chicagossa. Kuvassa Milja Vuorenmaa

Huippu-urheilun priorisoinnissa auttaa se, että tytöt opiskelevat Sammon keskuslukion urheilulinjalla. Koulu joustaa aikatauluissa siten, että opiskelijat voivat treenata esimerkiksi aamuisin. Tyttöjen mukaan opettajat ovat ymmärtäväisiä eikä heille tarvitse selittää, jos tarvitsee olla pois koulusta kisamatkojen takia.

Kunnia osallistua Linnan juhliin

Itsenäisyyspäivänä Minetit kokoontuvat yhdessä television ääreen, kun joukkueen kapteeni Ella Ratilainen kättelee presidenttiparia. Mineteille on suuri kunnia, että Ratilainen pääsee Linnan juhliin jo toista vuotta peräkkäin. Heidän mielestään Ratilainen ansaitsee paikkansa juhlissa joukkueen kapteenina.

Ennen Tuli-ohjelmaansa Minetit kilpailivat Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi koskettavalla Finlandia-ohjelmalla. Ohjelma toi Mineteille joukkuevoimistelun maailmanmestaruuden keväällä 2017. Kuvassa Ronja Hakala ja Milja Vuorenmaa Finlandia-asuissaan.

– Kapteenin tehtävään kuuluu paljon vastuuta ja myös ikävämpiä hommia. Hienoa, että Ella saa siitä kiitosta, Hakala kertoo.

Ratilainen valittiin joukkueen kapteeniksi jo vuonna 2011. Valintaan on vaikuttanut se, että Ratilainen on iältään joukkueen vanhimpia sekä ollut mukana saman valmentajan joukkueessa jo pitkään.

Tällä hetkellä, kun Ratilainen on loukkaantunut ja joutuu seuraamaan harjoituksia sivusta, Hakala on ottanut hoitaakseen joitain kapteenin tehtäviä. Hän esimerkiksi laskee tahtia harjoituksissa. Sekä Ratilainen että Hakala ovat omien sanojensa mukaan “alkuperäisiä Minettejä” ja voimistelleet pienestä lähtien valmentajansa Titta Heikkilän ryhmässä. Siksi heille on muodostunut tietynlainen johtaja-asema joukkueessaan.

– Jos on joku kriisi, paniikki tai jännitys, Ronja ja Ella rauhoittavat muita, Vuorenmaa kuvailee joukkuetovereitaan.

Toiset Minetit ovat pelleilijöitä ja hassuttelijoita, toiset enemmän rauhallisia. Kaikki ovat silti yhtä tärkeitä joukkueen jäseniä.

Voimistelusta eväät tulevaisuuteen

Vuorenmaa ja Hakala eivät aio voimistella koko loppuelämäänsä, vaan näkevät tulevaisuutensa yliopistossa. He haluavat kuitenkin pysyä mukana voimistelumaailmassa esimerkiksi tuomaroimalla tai valmentamalla.

Tytöt uskovat, että voimistelussa opitut taidot, kuten kurinalaisuus ja ajoittaminen, auttavat heitä tulevaisuudessa.

Sammon urheilulukiossa opiskelijat tunnetaan omien lajiensa edustajina. Kaikki tietävät, ketkä ovat esimerkiksi säbäreitä tai jääkiekonpelaajia. Minetit tunnetaan koulussa nimenomaan Minetteinä.

– Minulla on selkeä viikkorytmi siihen, miten toimin asioiden kanssa. Uskon että se tulee auttamaan tulevaisuudessa esimerkiksi perheen ja työn yhdistämisessä, Hakala kertoo. 

FAKTA

Minetit

  • Vuonna 2012 perustettu voimistelujoukkue
  • Naisten sarjan hallitseva maailmanmestari
  • Euroopanmestari vuodelta 2016
  • 11 urheilijaa, syntyneet vuosina 1997–2001

Myös päättäväisyys ja itseensä uskominen lukeutuvat voimistelussa saatuihin ominaisuuksiin. Viimeisissä MM-kisoissa joukkueella oli tiukka tilanne, jossa he eivät olleetkaan ensimmäisen päivän jälkeen ensimmäisellä sijalla. Tytöt kuitenkin tsemppasivat toisiaan ja selviytyivät kisoissa voittajiksi.

– Pidimme tilanteessa päät kylmänä. Jälkeenpäin ihmettelin, miten olen ikinä selvinnyt niin tiukasta kisatilanteesta, mutta siinä oli pakko vaan selvitä, Vuorenmaa kertoo.