Julia Ahonen on saanut sosiaalisen median kautta paljon uusia ystäviä, päässyt matkustelemaan ja tutustunut yritysmaailmaan (kuva: Julia Ahonen).

Tubettaja tuo omat arvot esiin sosiaalisessa mediassa – ”Pelkäsin yhteistyökumppaneiden katoamista”

Julia Ahosen videoharrastus kehittyi yritystoiminnaksi vahingossa. Ahonen puhuu Youtube-kanavallaan ekologisuudesta, unista ja intiimeistä asioista.

FAKTA

Julia Ahonen

  • Kotoisin Tampereelta. Asuu Vantaalla poikaystävänsä kanssa.
  • Aloitti sosiaalisen median käytön vuonna 2011 kirjoittamalla blogia.
  • Ahosen nimeä kantavalla Youtube-kanavalla noin 53 000 tilaajaa ja Instagram-tilillä 157 000 seuraajaa.
  • Koulutukseltaan ylioppilas. Opiskelee sisustus- ja verhoilualaa Stadin ammattiopistossa.

Kun blogi ja Youtube-kanava alkoivat saada suosiota, naapurin lapset jäivät tuijottamaan ja tulivat kotiovelle pyytämään yhteiskuvaa. Myös kaduilla ihmiset saattoivat tulla pysäyttämään. Julia Ahosen sosiaalisen median tileillä on nykyään yli 100 000 seurajaa. Kaikesta huolimatta Ahonen, 20, ei koe olevansa julkisuuden henkilö. Joskus täytyy kuitenkin miettiä, mitä asioita omasta elämästään voi paljastaa.

̶  Videoharrastukseni alkoi 12-vuotiaana, kun teimme ystäväni Ilona Ylikorven kanssa omia Euroviisu-videoita. Perustimme yhteisen blogin, sillä halusimme näyttää kuvaamaamme materiaalia muille ihmisille, Ahonen kertoo.

Ylikorven kanssa tehty blogi johti myös yhteisen Youtube-kanavan luomiseen. Ilona Julia -kanavan vanhimmat videot ovat kolmen vuoden takaa, mutta vuosi sitten Ahonen ja Ylikorpi perustivat omat kanavansa.

Yhteinen kanava esti omista ajatuksista kertomisen

Oma kanava vapautti tietyn teeman ylläpitämisestä ja antoi enemmän tilaa henkilökohtaisten arvojen esiin tuomiselle. Ahonen elää vegaanisesti ja puhuu videoillaan eettisyydestä ja ekologisuudesta, esimerkiksi vaatetuotantoon liittyen.

̶  Olisi tuntunut hassulta tehdä yhteiselle kanavalle video, jossa kerron arvoistani. Mietin myös, kuinka kerron itselleni tärkeistä asioista ilman, että sitä pidetään tuputtamisena.

Videoiden sisältöä sanelee jonkin verran myös yhteistyökumppaneiden toiveet. Ahonen pelkäsi yhteistyökumppaneiden katoamista, sillä esimerkiksi monet mainostettavista tuotteista eivät ole vegaanisia. Suurin osa tuloista tulee juuri yhteistöiden kautta, joita tehdään esimerkiksi yritysten kanssa.

̶  Aluksi katsojat eivät pitäneet yritysten kanssa yhteistyövideoista, ja tällaista sisältöä pidettiin huonona. Yhteistyövideoiden yleistyttyä katsojat ovat ymmärtäneet, että ne ovat tubettajille tärkeitä tulonlähteitä.

Itselle tärkeiden asioiden yhdistäminen videotrendeihin onnistui kuitenkin hyvin, ja yhteistyökumppanitkin ovat säilyneet.

Ammattimaisuus luo velvoitteita

Seitsemään vuoteen sosiaalisessa mediassa on mahtunut yli kymmenen erilaisen sovelluksen kokeilua ja muutaman suosikin aktiivista käyttöä. Ahonen julkaisee sisältöä nykyisin toiminimellä. Yritys syntyi vahingossa.

̶  Minulle sanottiin, että tarvitsisin yrityksen, sillä tuloni olivat nousseet niin suuriksi. Perustin toiminimen, mutta en tiennyt mitään esimerkiksi kirjanpidosta. Vanhempani ovat yrittäjiä, ja he auttoivat minut alkuun yritystoiminnan kanssa.

Harrastamisen muuttuminen ammattimaiseksi toiminnaksi on pakottanut Ahosen harjoittelemaan suunnitelmallisuutta ja säännöllisyyttä. Videoita täytyy julkaista tiettyinä päivinä ja kellonaikoina.

Ahoselle Youtube on pääjulkaisualusta. Muut sosiaalisen median sovellukset, kuten kuvapalvelu Instagram ja viestipalvelu Snapchat, tukevat Youtubeen ladattuja videoita.

̶  Mietin paljon esimerkiksi sitä, miltä Instagram-tilini näyttää kokonaisuutena. Snapchatia käytän enemmän kavereiden kanssa viestittelyyn, mutta myös seuraajani voivat lähettää minulle viestejä sen kautta.

Ahosella on suunnitelmia myös sosiaalisen median ulkopuolella. Tulevaisuudessa hän haluaa olla huonekalujen entisöijä. Aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa Ahonen aikoo jatkaa niin kauan kuin se tuntuu hyvältä.