Skitsofrenian oireita ovat aistiharhat, harhaluulot ja todellisuudentajun heikentyminen.

”Skitsofreenikot eivät ole moottorisahamurhaajia, eikä skitsofrenia tartu pisarakosketuksesta” – Jopa terveydenhuollon ammattilaisilla on ennakkoluuloja mielenterveyspotilaita kohtaan

Skitsofrenia on sairaus, josta moni tietää varsin vähän. Tietämättömyys ja vähäiset kontaktit arkielämässä synnyttävät epäluuloisuutta ja jopa pelkoja.

Tamperelaisen runoilijan Jorma Kekin ensimmäinen psykoosi puhkesi parikymmentä vuotta sitten.

– Jos ei pärjää arkielämässä, pitää puristaa tiukasti sängyn reunoista ja olla lentävällä matolla, Kekki kuvailee skitsofreniaa.

Lääkkeiden avulla sairauden oireet pysyvät kuitenkin vähäisinä, ja ensitapaamisella ihmiset harvoin arvaavat Kekin sairastavan skitsofreniaa. Diagnoosin kuuleminen on kuitenkin ollut joillekin liikaa. Ystäväpiiri on vuosien varrella vaihtunut.

– Skitsofreenikot eivät ole moottorisahamurhaajia, eikä skitsofrenia tartu pisarakosketuksesta, Kekki sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkö ja psykologian tohtori Esa Nordling kertoo, että ennakkoluuloja on jopa skitsofreenikoiden kanssa työskentelevillä ammattilaisilla. Asennetutkimuksissa näyttää siltä, että suomalaiset suhtautuvat hyväksyvästi ja avoimesti mielenterveyspotilaisiin. Nordlingin mukaan todellisuus on kuitenkin usein toinen.

– Asennetutkimuksissa annetaan sosiaalisesti hyväksyttäviä vastauksia, koska kunnon kansalainen ei syrji ketään.