Vanhemmat sukulaiset ja tuttavat kertoivat minulle jo pari vuotta sitten, minkälaista elämän pitäisi olla kolmekymppisenä. Pitäisi kasvaa aikuiseksi, mennä naimisiin, ostaa asunto ja perustaa perhe. Pitäisi hankkia hyväpalkkainen työ. Sellainen, jossa käytetään kauluspaitaa eikä haalaria. Mutta kun lopulta täytin 30 vuotta, minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Minusta ei tunnu erilaiselta, ja miksi pitäisi? Ikäkriisien poteminen ei ole mikään kiveen hakattu sääntö.

Ylen elokuussa julkaiseman jutun mukaan kolmenkympin kriisi iskee, jos elämällä ei ole suuntaa. Nuorten aikuisten on vaikea tehdä elämän suuria valintoja, koska vaihtoehtoja on niin paljon. Elämän suurten päätösten siirtyminen lähemmäs kolmeakymmentä voi aiheuttaa ahdistusta.

Itse kipuilin valintojeni kanssa jo vuosia sitten. Silloin en tiennyt lainkaan, mitä haluan elämälläni tehdä. Vaikeuksillani ei ollut mitään tekemistä iän kanssa, vaan selitin ikäkriisillä ongelmia, joiden juuret olivat jossain muualla. Elämässä vielä tekemättä olevissa asioissa ja sivuutetuissa unelmissa.

Iälle annetaan liikaa painoarvoa kaikissa elämäntilanteissa, vaikka oikeasti sillä ei ole juuri mitään merkitystä.

En näe vanhenemisessa mitään ongelmaa. Tämä on paras ikä tähän mennessä, sekä fyysisesti että henkisesti. Ja mikäli tiedettä on uskominen, vielä parempaa on luvassa.

Parin vuoden takaisessa kanadalaistutkimuksessa seurattiin kahden testiryhmän onnellisuudentunteen kehitystä. Tutkimuksen mukaan onnellisuus nousee nopeimmin 18 ikävuodesta pitkälle yli 30 vuoteen ja jatkaa nousuaan aina nelikymppiseksi asti.

Tutkimustulos on täysin poikkeava verrattuna vanhempiin tutkimuksiin, joiden mukaan ihminen olisi onnellisimmillaan parikymppisenä. Yhteistä tuloksilla on kuitenkin se, että niiden mukaan elämässä voi iskeä kriisi milloin vain riippumatta iästä.

Lähestyvä merkkipäivä tarjoaa ihmiselle vain kätevän kehyksen, johon senhetkisiä ongelmiaan voi ripustaa.

Uuteen tutkimukseen nojaten odotan mielialani nousevan tasaisesti vielä ainakin vuosikymmenen ajan. En aio tuijottaa kalenteria ja murehtia ajan kulumista. Sen sijaan keskityn asioihin, joihin voin vaikuttaa.